Näytetään tekstit, joissa on tunniste tvt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tvt. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Alkuopetuksen tvt - ajatuksia tulevan POPS:n valossa

Olen jo aiemmin kirjoittanut blogikirjoituksen, jossa pohdin tulevien opetussuunnitelman perusteiden vaikutusta tieto- ja viestintätekniikan käyttöön koulussa. Nyt tuntuu, että syksyn 2016 pikku hiljaa lähestyessä kuhina, huolestuneisuus, mutta toisaalta myös innostus asian ympärillä kasvaa. Ainakin minua on pyydetty pitämään koulutuksia juuri koodaamisesta. Tietotekniikkaa olen käyttänyt monipuolisesti jo vuosia, mutta ohjelmointi on minullekin vielä melko uutta. En minä tiennyt tästä alueesta ketään muuta enempää vielä puolisentoista vuotta sitten, mutta innostuin jo keväällä 2014 aloittelemaan ensimmäisiä ohjelmointijuttuja oppilaideni kanssa. Nyt kokemusta on jo ehtinyt kertyä ja koenkin, että meidän koulullamme toteutuu tulevan opetussuunnitelman henki tämänkin tvt:n osa-alueen osalta jo nyt.

Olen itse tällä hetkellä 5.-6. -yhdysluokan opettaja, mutta minulla on koko ajan viime vuosina ollut opetettavana myös alkuoppilaiden tvt-tunteja.  Pohdin asiaa nyt tässä kirjoituksessa koulun tvt-opetusta pääosin alkuopetuksen kannalta, mutta moni juttu sopii isommillekin. Kerään tähän blogikirjoitukseen paljon lainauksia eri lähteistä, joten en yritäkään väittää kaikkea täällä omiksi ajatuksikseni.

Aloin äsken lukea tulevan opetussuunnitelman perusteita ja etsiä tähän asiaan liittyviä kohtia. Tämä pisti ensin silmään:

"Oppilaat tarvitsevat perustietoa teknologiasta ja sen kehityksestä sekä vaikutuksista eri elämänalueilla ja ympäristössä. He tarvitsevat myös opastusta järkeviin teknologisiin valintoihin."
(Kohdassa "Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)")

Olen ottanut aina tavakseni soittaa eri palveluntarjoajien ylläpitoon oppilaiden kuullen, jos joku sovellus tai nettisivu alkaa tökkiä kesken oppitunnin. Olen aina hyvin asiallinen ja selitän ongelman selkeästi. Olen poikkeuksetta saanut kiitosta puhelun toisesta päästä. Onhan se heidänkin etunsa, että joku kertoo ongelmista. Ajatus tässä toimintatavassa on se, että oppilaat huomaavat ihmisten hallitsevan ohjelmia, eikä päinvastoin. Eli jos opetuspeli ei toimi nettisivulla, soitetaan jollekin ihmiselle, joka lupaa hoitaa homman kuntoon. 

On myös tärkeää pohtia teknologian kehittymistä ja se luonnistuu hyvin esimerkiksi pistämällä vekarat kyselemään vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan, minkälaisia laitteita heidän nuoruudessaan oli käytössä. Kyllähän me kaikki aikuiset joudumme toteamaan, kuinka paljon maailma on tältäkin osin muuttunut nopeassa tahdissa. Minä muistan, kun perheeseeni tuli väritelkkari! Olen aikoinaan ihan tosissani miettinyt, kannattaako alkaa ostaa noita uusia cd-levyjä, kun ne tuskin tulevat syrjäyttämään lp-levyt. Olen tallentanut tietoa rompuille ja odottanut nettiyhteyden aukeamista vonkunaa kuunnellen. Enkä minä kuitenkaan mikään ihan ikäloppu vielä ole!

Järkevien teknologisten valintojen tekeminen onkin sitten valtava juttu! Mitä laitteita kannattaa hankkia? Millä nettisivuilla pyöriä? Mitä kaikkea tähän oikein kuuluu? 

" Oppilaiden tulee voida harjoittaa taitojaan sekä perinteisissä että monimediaisissa, teknologiaa eri tavoin hyödyntävissä oppimisympäristöissä."
(Kohdassa "Monilukutaito (L4")

Tieto- ja viestintätekniikka liittyy tietenkin monilukutaitoon monella tavalla, mutta erityisesti kiinnitin huomiota tuohon, että oppilaan tulee voida harjoittaa taitojaan sekä perinteisissä että monimediaisissa, teknologiaa hyödyntävissä oppimisympäristöissä. Uskon vahvasti oikean kirjan ja luokkahuoneen asemaan, mutta totta kai myös teknologisissa oppimisympäristöissä on valtaisasti hyvää. Nämä tukevat toisiaan.  Mutta tämäkin asia täytyy siis järjestää jokaisen oppilaan ulottuville.

Etenin jälleen opetussuunnitelman perusteissa. Eteen tuli kohta "Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5).

"Tieto- ja viestintäteknologinen (tvt) osaaminen on tärkeä kansalaistaito sekä itsessään että osana monilukutaitoa. Se on oppimisen kohde ja väline. Perusopetuksessa huolehditaan siitä, että kaikilla oppilailla on mahdollisuudet tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen kehittämiseen. Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään suunnitelmallisesti perusopetuksen kaikilla vuosiluokilla, eri oppiaineissa ja monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa sekä muussa koulutyössä.

Tieto- ja viestintäteknologista osaamista kehitetään neljällä pääalueella:


1) Oppilaita ohjataan ymmärtämään tieto- ja viestintäteknologian käyttö- ja toimintaperiaatteita ja keskeisiä käsitteitäsekä kehittämään käytännön tvt-taitojaan omien tuotosten laadinnassa. 

2) Oppilaita opastetaan käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa vastuullisesti, turvallisesti ja ergonomisesti. 


3) Oppilaita opetetaan käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedonhallinnassa sekä tutkivassa ja luovassa työskentelyssä. 


4) Oppilaat saavat kokemuksia ja harjoittelevat tvt:n käyttämistä vuorovaikutuksessa 
ja verkostoitumisessa. 

Kaikilla näillä alueilla tärkeätä on oppilaiden oma aktiivisuus ja mahdollisuus luovuuteen sekä itselle sopivien työskentelytapojen ja oppimispolkujen löytämiseen.


Tärkeätä on myös yhdessä tekemisen ja oivaltamisen ilo, mikä vaikuttaa opiskelumotivaatioon.


Tieto- ja viestintäteknologia tarjoaa välineitä tehdä omia ajatuksia ja ideoita näkyväksi monin eri 
tavoin ja siten se myös kehittää ajattelun ja oppimisen taitoja.

Oppilaita opastetaan tuntemaan tvt:n erilaisia sovelluksia ja käyttötarkoituksia sekä huomaamaan 
niiden merkitys arjessa, ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja vaikuttamisen keinona. Yhdessä pohditaan, miksi tieto- ja viestintäteknologiaa tarvitaan opiskelussa, työssä ja yhteiskunnassa ja miten näistä taidoista on tullut osa yleisiä työelämätaitoja. Tieto- ja viestintäteknologian vaikutusta opitaan arvioimaan kestävän kehityksen näkökulmasta ja toimimaan vastuullisina kuluttajina.

Oppilaat saavat perusopetuksen aikana kokemuksia tvt:n käytöstä myös kansainvälisessä vuorovaikutuksessa. He oppivat hahmottamaan sen merkitystä, mahdollisuuksia ja riskejä globaalissa maailmassa."




Selkeää tekstiä, joka siis koskee koko perusopetusta, myös alkuoppilaita.

Siirryin taas opetussuunnitelman perusteissa eteenpäin ja saavuin kohtaan "13.2 Laaja-alainen osaaminen vuosiluokilla 1–2". Nyt vihdoin päästään pelkästään alkuopetusta koskeviin juttuihin!

Pohdin seuraavaksi, miten minun mielestäni kutakin kohtaa voisi lähestyä alkuopetuksessa. Tai kerron, mitä meillä on tehty.



"Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5)"

"Opetuksessa hyödynnetään esiopetuksen aikana ja koulun ulkopuolella oppilaille karttuneita tieto- ja viestintäteknologian (tvt) tietoja ja taitoja."

Ehdottomasti näin! Koulunsa vasta aloittaneilla voi olla jo paljon osaamista teknologian alalla! Kyselykierros ryhmässä heti syksyn alussa kertoo opettajalle, kuka osaa ja tietää jo mitäkin.

"Leikkiin perustuva työskentely on edelleen keskeistä."

Tärkeä asia muistaa! Koodi2016 -sivustolla sanotaan näin:

"Ohjelmointiin sopivien ajattelumallien opettaminen ei vaadi aina tietokonetta. Peruskäsitteitä ja toimintatapoja voi opetella leikkien kautta.

Useimmissa ohjelmointiajattelua opettavissa leikeissä lapsi oppii ymmärtämään, millä tavalla tietokonetta on ohjeistettava, jotta se osaa ratkaista ongelmia. Tällöin leikissä pyritään siihen, että tietyt toimet suoritetaan tietyssä järjestyksessä tehtävän ratkaisemiseksi.

Luokanopettajan on hyvä hahmottaa, miten eri leikit liittyvät myöhemmillä luokilla esille tuleviin käsitteisiin, ja miten eri aineissa voi hyödyntää erilaisia leikkejä. Lapsille tärkeintä on tekemisen ilo ja myönteinen, innostunut altistuminen ohjelmointiin liittyville ajattelumalleille.

Kun lapsi etsii lyhimmän reitin ulos sokkelosta tai lajittelee laulut aakkosjärjestykseen, hän oppii myös ohjelmoinnissa hyödynnettäviä taitoja."

Koodi2016 -sivuilta löytyy joitain käytännön ideoita koodaamista tukeviksi leikeiksi. Meidän koulussamme ekaluokkalaisilla on ainakin ollut hauskaa, kun ope on leikkinyt robottia, jota oppilaat ovat saaneet ohjata täsmällisin käskyin. Luen muuten ykkösille viikoittain aina yhden luvun Linda Liukkaan Ruby-kirjaa. Tykkäävät!

"Tieto- ja viestintäteknologian perustaitoja harjoitellaan ja opitaan käyttämään niitä opiskelun välineinä."

Vaikka jotkut alkuoppilaat osaavat jo paljon, on koulussa tärkeää varmistaa, että jokainen hallitsee perustaidot. Aletaan harjoitella perusohjelmien käyttöä, pelataan oppimispelejä netissä, otetaan kuvia jne. Monenlaisia laadukkaita sovelluksia ja sivuja on tarjolla. Meillä pienet tykkäävät ainakin Papunet:sta, Oppi&Ilosta, Hertan maailmasta ja MollaABC:sta.  Koodaamista on pienten kanssa tehty lähinnä iPadilla, mm. Scratch Jr:lla. Oppilaat ovat monesti hoksanneet, miten joku heille valitsemani peli onkin liittynyt johonkin, mitä juuri on opeteltu omassa luokassa.



"Samalla opitaan keskeistä käsitteistöä."

Muistan ihan muutama vuosi sitten aloittaneeni varmaan kolmasluokkalaisten kanssa tietokoneajan opettamalla mikä on hiiri ja mikä näyttö. Vaikka nykyisin moni alkuoppilas on jo käyttänyt tietokonetta tai muuta laitetta, on ihan paikallaan kerrata peruskäsitteet.

Kuvan lähde: http://windows.microsoft.com/fi-fi/windows/computer-parts#1TC=windows-7

Laitteiden osien lisäksi on varmaankin tärkeää puhua ainakin myös internetistä, pilvipalveluista, sosiaalisesta mediasta jne. Sopivasti annostellen. 

"Oppilaat pohtivat myös, mihin tarkoituksiin tieto- ja viestintäteknologiaa käytetään lähiympäristössä ja mikä sen merkitys on arjessa."

Tämä on loputon keskustelunaihe! Ja tärkeä! Mediassa puhutaan nyt paljon siitä, miten liiallinen kännykän käyttö vaikuttaa ihmissuhteisiin. Peleihin addiktoituu helposti. Mitä hyvää ja mitä huonoa lapset keksivät teknologiasta omassa elämässään? Miten elämä olisi erilaista ilman tietokoneita? Mitä jos ei olisi kännyköitä?

"Käytännön taidot ja oma tuottaminen:"

"Koulutyössä harjoitellaan laitteiden, ohjelmistojen ja palveluidenkäyttöä ja opetellaan niiden keskeisiä käyttö- ja toimintaperiaatteita."

Jo alkuoppilaiden täytyy päästä säännöllisesti tietokoneen, kannettavan tai jonkin tabletin ääreen. Koulussa varmistetaan, että jokainen natiainenkin oppii perusasiat. Kotien erilaisuudesta johtuen lähtötilanne voi olla hyvin erilainen oppilaiden välillä. On kuitenkin tärkeää muistaa, että jo hyvin moni koulunsa vasta aloittava lapsi saattaa olla jo melkoinen tekijä jonkin teknologisen laitteen ääressä. Opettaja pääsee silloin ehkä ohjaamaan käyttöä hyvään suuntaan. Ja saa tarvittaessa apua oppilaaltaan! Ja aina täytyy muistaa, että koulun isompia oppilaita voi pyytää apuun!

"Samoin harjoitellaan näppäintaitoja sekä muita tekstin tuottamisen ja käsittelyn perustaitoja."

Kirjoitan itse kymmensormijärjestelmällä ja olen iloinen, että opin sen aikoinaan kauppaopistoaikoinani. Huomaan kuitenkin monen kirjoittavan todella nopeasti ja sujuvasti kahdella, neljällä tai jolloin muulla sormimäärällä.  Näppäintaidoissa on varmaakin hyvä ottaa puheeksi ergonominen työasento (joskus koulussa aika hankalaa järjestää!).

Meidän koulussamme ekaluokkalaiset aloittavat tekstinkäsittelyohjelman harjoittelun yleensä jo toisella tai kolmannella kouluviikolla ja kirjoittavat Word:iin oman nimensä. Siitä se perustaitojen kerääminen alkaa! Hikinen tunti kyllä opettajalle ja avustajalle...

"Oppilaat saavat ja jakavat keskenään kokemuksia digitaalisen median parissa työskentelystä sekä ikäkaudelle sopivasta ohjelmoinnista."

Yhteistyö on tärkeää ja hedelmällistä. Laitteita ei ainakaan meillä koskaan riitä jokaiselle, eli pareittain työskentely on pakon sanelemaa. Mutta vaikka ei olisi, istuttaisin lapset varmaan joka tapauksessa kahdestaan koneiden ääreen. He neuvovat toisiaan, pohtivat ongelmia yhdessä ja oppivat samalla yhteistyötaitoja.



Alkuoppilaille sopivia ohjelmointisovelluksia on monia. Meillä on ollut käytössä iPadeilla jo aiemmin mainittu Scratch Jr ja lisäksi ainakin Kodable ja Daisy the Dino. Ei tarvitse osata lukea!

iPad alkuopetuksessa -sivuilla on paljon lisää ideoita!

"Pelillisyyttä hyödynnetään oppimisen edistäjänä."

Kaikki nuo mainitsemani sovellukset ovat hyvin pelillisiä ja visuaalisia. Alkuoppilaiden kanssa ei tarvitse olla huolissaan siitä, että heidän kanssaan täytyisi käsitellä mitään ohjelmointikieltä. Niiden aika on vasta yläkoulussa, joskin moni vähän vanhempi alakoululainen saattaa olla jo kiinnostunut ohjelmoinnista vähän syvemminkin.



"Vastuullinen ja turvallinen toiminta:"

"Oppilaiden kanssa keskustellaan ja luodaan yhdessä tvt:n turvallisia käyttötapoja ja hyviä käytöstapoja."

Laitteet ovat kalliita ja yleensä yhteiskäytössä. Niistä on siis pidettävä huolta! Tvt:n turvallisiin käyttötapoihin kuuluu toki myös se, että opitaan annostelemaan teknologian käyttö sopivan pituisiin pätkiin ja valitsemaan mitä tekee. Hyvät käytöstavat näkyvät vuorotteluna, toisen neuvomisena ja tukemisena ja myös vaikkapa tottelemisena, kun aikuinen kehottaa lähtemään ulos leikkimään tietokoneen äärestä. Näin ainakin minä ajattelen. Oppilaat on tärkeää ottaa mukaan näiden asioiden pohtimiseen. He ovat yleensä erittäin oikeudenmukaisia.



"Huomiota kiinnitetään terveellisiin työasentoihin sekä sopivan pituisten työjaksojen merkitykseen hyvinvoinnille. "

Tärkeää ja liittyy suoraan myös edelliseen kohtaan. Harmittavan moni alkuoppilaskin saattaa viettää jonkin laitteen ääressä turhan pitkiä aikoja. Lapset ja nuoret saattavat tehdä ihan sujuvasti hommia mitä kummallisimmissa kiemuroissa läppäri sylissään, mutta hekin saattavat jo huomata jumiutumista niskassa tai muuta sellaista. Liiallinen pelaaminen tai muu surffailu vie aina aikaa joltain muulta.



"Tiedonhallinta sekä tutkiva ja luova työskentely:"

"Oppilaita opastetaan käyttämään keskeisiä hakupalveluita, kokeilemaan eri työvälineitä ja tekemään pienimuotoisia tiedonhankintatehtäviä eri aihepiireistä ja itseä kiinnostavista asioista."

"Googlaaminen" on tuttua jo pienille. Sen sijaan moni ei osaa käyttää hakusanoja tehokkaasti, eivätkä toki monet ekaluokkalaiset edes osaa kirjoittaa. Mutta luku- ja kirjoitustaidon lisääntyessä on mielekästä opettaa oppilaita etsimään tietoa ja merkitsemään myös lähde muistiin saman tien. Omista lemmikeistä ja harrastuksista on tehty paljon esityksiä. Samalla on voitu harjoitella vaikka PowerPointin käyttöä. Kakkosella tai kolmosella.

"Heitä kannustetaan toteuttamaan tvt:n avulla ideoitaan yksin ja yhdessä toisten kanssa."

Tämä kohta on ehkä tähän mennessä toteutunut meillä parhaiten Paintilla tehdyillä piirroksilla, jotka on yhdistetty itse keksityn tarinan kuvitukseksi. Ekaluokkalaiset ovat myös käsikirjoittaneet ja esiintyneet koulutulokkaille suunnatussa ohjevideossa ja äänittäneet vielä toimintaohjeet videoon. He ovat myös miettineet, mitä tietyllä kirjaimella alkavia asioita on olemassa ja kuvanneet+editoineet aakkosvideoita.



Vuorovaikutus ja verkostoituminen:

"Oppilaat saavat kokemuksia oppimista tukevien yhteisöllisten palveluiden käytöstä ja harjoittelevat käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa erilaisissa vuorovaikutustilanteissa."

Jaa-a. Erilaisia oppimispelejä on pelattu ja niissä on saattanut olla pelaajia muistakin kouluista tai maista. Skypen kautta olimme kerran yhteydessä Sevettijärvelle saamelaisten kansallispäivänä. eTwinning-projektien myötä myös alkuoppilaat ovat olleet mukana kansainvälisessä yhteistyössä, mutta aika vähäistä heidän suora kommunikointinsa on ollut. Enemmänkin on tehty videoita tai piirroksia jaettavaksi netin kautta projektikumppaneille. Esimerkiksi näin:



Tähän on hyvä päättää! Tulipa tälle tekstille pituutta! Iloa ja intoa tvt-opetukseen!



lauantai 17. tammikuuta 2015

eTwinning - käytännön kansainvälisyyttä uuden OPS:n hengessä


eTwinning täyttää 10 vuotta. 

Minä olen ollut mukana reilut 9 vuotta, melko alkumetreiltä siis. 

Mutta mistä ihmeestä oikein puhun?



eTwinning käynnistyi vuonna 2005 Euroopan komission eLearning-ohjelman päähankkeena. Alunperin tavoitteena oli käsittääkseni löytää Euroopasta 6000 opettajaa, jotka alkaisivat toteuttaa erilaisia projekteja oppilaidensa kanssa hyödyntäen internettiä. Nykyään rekisteröityneitä käyttäjiä on noin 288 000 ja projekteja on lähes 5500 kahden tai useamman koulun välillä. Yhteensä projekteja on ollut melkein 40 000. Vuodesta 2014 eTwinning on ollut kiinteä osa EU:n koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelmaa Erasmus+.


Tuo kaikki kuulostaa hienolta. Mutta hienointa eTwinningistä on se, mitä tapahtuu koulun tasolla. eTwinning tarjoaa portaalin, josta löytyy valtavasti valmiita ideoita koulujen kansainvälisiin projekteihin. Rekisteröityminen on ilmaista, nopeaa, eikä velvoita mihinkään. Rekisteröityneenä pääset käyttämään omaa työpöytääsi, desktop, josta löytyy muun muassa portaalin kumppaninhakusivu, jossa on jatkuvasti satoja pyyntöjä liittyä projekteihin. Voit tietenkin myös itse jättää ilmoituksen, jos olet keksinyt hyvän idean projektiin.


Itse projekti voi olla missä muodossa tahansa. Kumppanikouluja voi olla vain kaksi tai vaikka sata. Osallistuvat opettajat suunnittelevat oppilaidensa kanssa projektin, joka voi liittyä ihan mihin vain. Toki niin, että se ainakin sivuaa opetussuunnitelmaa. 


Minun projektieni joukossa on monia sellaisia, joissa olemme laulaneet erilaisia lauluja.  Usein on jaettu tietoa omasta maasta ja alueesta. Pienet oppilaat ovat piirtäneet ja värittäneet perhosia, kukkia ja lintuja, jotka on lähetetty muihin maihin. Eri ikäiset oppilaat ovat puhuneet säännöllisiä Skype-puheluita toiseen maahan. Ihan mahtavaa englannin opettelua! Olemme videoineet, miten Mölkkyä pelataan. Reseptejä on vaihdettu ja kokeiltu. Monena vuonna, tämä mukaanlukien, olemme rakentaneet ja videoineet hienon ketjureaktion. 


Joskus projektikumppaneita on ollut vain yksi, tyypillisesti 3-5. Jossain postikorttiprojekteissa on tainnut olla yli 70 osallistujakoulua. Ainoat kulut näistä kaikista projekteistani ovat postikuluja, koska välillä on kiva lähettää jotain ihan oikeaa kumppanikouluihin, eikä vain jakaa kuvia internetissä.





eTwinning tarjoaa rekisteröidyille eTwinning-projekteille alustan nimeltä Twinspace. Projektin alustana voi olla myös mikä tahansa muukin verkkosivu. Itse olen toteuttanut joitain projektejani Peda.netin sivulla tai Bloggerissa. On myös mahdollista yhdistää erilaisia verkkosovelluksia, kunhan on valittu jokin alusta, johon linkit ja tiedostot kootaan. Oppilaat voivat ikätasoisesti kirjoittaa tekstejä, ottaa ja editoida kuvia tai videoita, etsiä tietoa internetistä, puhua Skype-puheluita jne. Erilaisia äänestyksiä tai yhteisten tiedostojen kirjoittamista on nykyään helppoa toteuttaa. Mahdollisuuksia on rajattomasti!





Jos taas tietotekniikan käyttö ei motivoi tai onnistu jostain syystä, voidaan projekti suunnitella tapahtumaan toisin. Oppilaat voivat piirtää, kirjoittaa käsin, harjoitella lauluja, kokeilla leivontareseptejä.  Tämä kaikki voidaan tehdä ilman tietotekniikkaa. Ajatus on kuitenkin se, että jossain vaiheessa oppilaiden tuotokset muutetaan sähköisiksi kuvaamalla, skannaamalla, videoimalla tai äänittämällä ja nämä jaetaan verkon yli projektin muiden osanottajien kanssa. Mutta tämä malli vaatii vain jonkun (vaikka koulunkäyntiavustajan), joka osaa käyttää tietotekniikkaa. Kansainvälisen yhteistyön ei tarvitse kaatua siihen, ettei usko osaavansa upottaa videoita nettisivulle. Aina löytyy joku, joka osaa!





Ihanteellista on, jos oppilaat ovat mukana projektin suunnittelussa mahdollisimman aikaisin. Olen usein päättänyt yhdessä lasten kanssa, mistä maasta etsimme kumppaneita. Oppilaat ovat tehneet itse työjakoa projektin aikana. Joku osaa puhua englantia hyvin, toinen on hyvä piirtäjä, kolmas osaa etsiä tietoa.


Minulle on kertynyt näiden yhdeksän vuoden aikana nelisenkymmentä eTwinning-projektia. Se on määränä huima ja epätavallinen. Mutta se kertoo kuitenkin siitä, miten innostunut minä olen tästä, miten motivoivana ja hyödyllisenä olen nähnyt projektit oppilaiden näkökulmasta ja miten niiden toteuttaminen on mahdollista osana luokanopettajan työtä.


Erityisen ajankohtaisen eTwinnigistä tekee tuleva OPS2016.  Tiina Sarisalmi Orivedeltä on tehnyt ja jakanut Slidesharessa CC-lisenssillä hienon esityksen aiheenaan Tieto- ja viestintätekniikka uudessa OPS:ssa ja tulevaisuuden koulussa.  




eTwinning-projekteihin liittyy aina tavalla tai toisella myös tvt. Mutta korostan sitä, että ihan opettajan valitsemassa laajuudessa. eTwinning tarjoaa kuitenkin luontevan mahdollisuuden käyttää tekniikkaa hyödyksi ja toteuttaa sitä kautta OPS:ia. Puhumattakaan OPS:n kansainvälisyyttä käsittelevistä kohdista! Tästä voit lukea lisää blogista GLOPS - Kansainvälisyys, globaalikasvatus ja OPS.

Tiina Sarisalmi on paitsi monipuolinen opettaja ja monen hankkeen vastuuhenkilö, myös yksi meistä Suomen eTwinning-lähettiläistä. Meitä on kymmenkunta sellaista opettajaa tai opettajataustaista henkilöä, joita voi kutsua Opetushallituksen kustannuksella koulullenne tai kuntaanne kertomaan eTwinnigistä. Tässä voitte olla yhteydessä suoraan meihin tai Opetushallituksessa Yrjö Hyötyniemeen tai Mia Sandvikiin, etunimi.sukunimi@oph.fi.

Me lähettiläät pidämme myös yhteistä blogia nimeltään Luokkahuoneena Eurooppa - Med Europa som klassrum. Sieltä löydät tekstejämme koulutuksista, omista projekteistamme tai eTwinningin yleisistä asioista. Opetushallitus ylläpitää myös Suomen eTwinningin Facebook-sivua.


Käy ihmeessä rekisteröitymässä!  Tervetuloa mukaan eTwinningiin!



perjantai 15. elokuuta 2014

Pohdintaa opetussuunnitelman ympärillä

Viikonloppu tuli, eikä yhtään liian aikaisin! Ensimmäinen kunnon työviikko vei mehut näinkin kokeneesta opettajasta. Mutta mukavaa on olla taas töissä. Hienoa, että edelleen pidän työstäni ja ammatinvalinnastani näin paljon.

Olen hieman hämmentynyt tämän lukuvuoden tietotekniikan opetuksen suhteen. Viime vuonna esittelin oppilaille monenlaisia sovelluksia ja harjoittelimme myös ihan perusohjelmien käyttöä. Teimme myös erilaisia elokuvallisia juttuja.

Nyt tuntuu, että haluaisin vähentää sirpaleisuutta ja keskittyä samoilla viikoilla samoihin teemoihin kaikkien luokka-asteiden kanssa. Helpottaisihan se omaakin elämääni.

Netikettiä ainakin pitää käydä läpi. Mitä netissä saa tai ei sovi tehdä?

Koodaus on tapetilla. En koe itseäni tällä saralla vielä asiantuntijaksi, mutta toki tapani syöksyä uusiin asioihin helpottaa varmaankin omaksumista. Teimmehän tietysti jo keväällä jotain. Koodaustunti ainakin. Mutta nyt haluaisin selvittää kunnolla itselleni, mitä uusi ops tarkoittaa tässä kohtaa. Mitä siis olisi vähintään tarkoitus tehdä milläkin luokka-asteella? Olisiko Scratch hyvä? Vai Ruby? Ja taasko alan ajatella tätä asiaa vain sovelluskeskeisesti?

Kävin katsomassa OPS 2016 - Perusopetuksen perusteluonnosta. Siellä sanotaan:

"Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen on yleissivistystä ja välttämätön kansalaistaito. Perusopetuksessa huolehditaan siitä, että kaikilla oppilailla on hyvät mahdollisuudet tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen kehittämiseen. Tarvitaan oppimisympäristöjä, joissa oppilaat käyttävät opiskelussaan monipuolisesti laitteita, ohjelmistoja, sisältöjä ja palveluita. Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään suunnitelmallisesti perusopetuksen kaikilla vuosiluokilla, eri oppiaineissa ja monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa sekä muussa koulutyössä. "

No niinpä. Välttämätön kansalaistaito ja yleissivitystä. Tältä ei kai kukaan enää voi sulkea silmiään. Mutta miten hyvin saadaan toteutumaan nämä tavoitteet kaikkien oppilaiden kohdalla? Liikaa riippuu vielä kunnan taloudellisesta tilanteesta, painotuksista rahojen jakamisessa (On niin monta muutakin kohdetta tvt:n lisäksi, jonne oikeasti tarvitaan varoja!), opettajien motivaatiosta ja osaamisesta, verkkojen toimivuudesta jne.

"Tieto- ja viestintäteknologista osaamista kehitetään neljällä pääalueella.


1) Oppilaita ohjataan ymmärtämään tieto- ja viestintäteknologian käyttö- ja toimintaperiaatteita ja keskeisiä käsitteitä sekä kehittämään käytännön tvt-taitojaan omien tuotosten laadinnassa."

Tämän koen toteuttavani hyvin jo nyt. Oppilaat tuottavat erilaisia asioita: esitelmiä, tekstejä, äänitteitä, kuvia ja elokuvia. Ja olen pitänyt tärkeänä käyttää ihan tavallisia perusohjelmia monenlaisten netistä löytyvien sovellusten rinnalla. Mutta ymmärtävätkö oppilaat teknologian toimintaperiaatteita? Käyttöperiaatteita kyllä, mutta toiminta?

" 2) Oppilaita opastetaan käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa vastuullisesti ja turvallisesti."

Tärkeä asia, ehdottomasti! Ja tätä pitää korostaa jo alakoulun puolella. Tämähän lähtee ihan siitä, että yhteisessä käytössä olevia laitteita käytetään huolellisesti. Jo vuosia on tuntunut siltä, että lapsia on suojattava internetissä luuraavilta möröiltä. On kerrottava rehellisesti, mitä pitää tehdä, jos törmää arveluttaviin asioihin. Aikuisten tuki ja valvonta on välttämätöntä, erityisesti peruskouluikäisten kanssa. Mutta yhä suuremmassa roolissa on se, että oppilaan oma vastuu sisällöntuottajana korostuu. Mitä kannattaa tai saa julkaista? Missä? Miten kommentoidaan asiallisesti? Mitä voi seurata tyhmistä kuvista tai teksteistä, jotka päätyvät laajaan levitykseen?

Toisaalta on tärkeää esitellä, miten valtavan laajan yleisön voi saada hyville asioille. Miten voi esittää mielipiteitään tai ottaa kantaa. Miten maailma on pienentynyt.

"3) Oppilaita ohjataan käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedonhankinnassa sekä tutkivassa ja luovassa työskentelyssä."

Tätä olen opettanut jo pitkään. Haemme tietoa ja inspiraatiota internetistä jatkuvasti. Haasteena koen ehkä eniten sen, että oppilaat oppivat löytämään oleellisia asioita ja pysymään kriittisinä löytämänsä tiedon suhteen. Ja tuottamaan lopputuloksen kuitenkin itse!

Hienoa olisi ottaa käyttöön enemmän sitä, että samanikäiset lapset eri kouluilla tekevät yhteistyötä tiedonhankinnassa ja -jakamisessa. Välineet tähän ovat jo olemassa, mutta ainakaan vielä en ole tätä paljoakaan toteuttanut. Ajatelkaa vaikkapa Suomen maantiedon opiskelua niin, että lapset eri puolilta maatamme kertovat omasta alueestaan muille.

"4) Oppilaat saavat kokemuksia ja harjoittelevat tvt:n käyttämistä vuorovaikutuksessa ja verkostoitumisessa. Kaikilla näillä alueilla tärkeätä on oppilaiden oma aktiivisuus ja mahdollisuus luovuuteen sekä itselle sopivien työskentelytapojen ja oppimispolkujen löytämiseen. Tärkeätä on myös yhdessä tekemisen ja oivaltamisen ilo, mikä vaikuttaa opiskelumotivaatioon. Tieto- ja viestintäteknologia tarjoaa välineitä tehdä omia ajatuksia ja ideoita näkyväksi monin eri tavoin. "

Verkostoituminen on haastavaa alakoulussa. Alle 13-vuotiaat eivät juurikaan saa rekisteröityä moniin sosiaalisen median palveluihin. Mutta opettajillahan ei tällaista estettä ole. On helppoa ja nopeaa löytää kollegoita ja miettiä, miten oppilaat saadaan tutustumaan toisiinsa.

Tässä on minulla vielä haastetta. Oppilaan oma luovuus ja työskentelytapojen etsintä jää usein kiireen ja vähäisen ajan jalkoihin.  Aion ohjata oppilaita enemmän ryhmätöihin, joissa hyödynnetään myös teknologiaa. Ja sitten täytyy pohtia miten ja mille kohderyhmälle tuotoksia jaetaan.

"Lisäksi oppilaita opastetaan tuntemaan teknologian erilaisia sovelluksia ja käyttötarkoituksia sekä huomaamaan niiden merkitys arjessa ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa sekä tässä tapahtuva jatkuva muutos".

Tätä olen tehnyt. Olen jatkuvasti innostunut kokeilemaan erilaisia sovelluksia, enkä rajoita sitä vain itseeni,vaan myös eri-ikäiset oppilaani ovat kokeilleet vaikka mitä! Lue vaikka luokkakohtaisia blogeja! Olemme myös olleet paljon yhteyksissä lähinnä Skypen kanssa eri puolille maailmaa!

"Yhdessä pohditaan, miksi tieto- ja viestintäteknologiaa tarvitaan opiskelussa, työssä ja yhteiskunnassa ja miten näistä taidoista on tullut osa yleisiä työelämätaitoja. Tieto- ja viestintäteknologian vaikutusta opitaan arvioimaan kestävän kehityksen näkökulmasta ja toimimaan vastuullisina kuluttajina."

Työelämästä puhuminen on vähän kaukaista alakoulussa, mutta tätäkin voi lähestyä vaikka vanhempien kautta.  On tämä kyllä vähän haastavan tuntuinen kohta käytännössä. Ehkä tuo vastuullisuus ja kestävä kehitys näkyy alakoulussa enemmän vaikkapa kierrätyksestä tai jätteiden lajittelusta puhuttaessa.

"Oppilaat saavat perusopetuksen aikana kokemuksia tvt:n käytöstä myös kansainvälisessä vuorovaikutuksessa. Näin he voivat hahmottaa sen merkitystä ja mahdollisuuksia globaalissa maailmassa. "

Tämä on se, mistä koko tvt-innostus minulla alkoi! Olen toteuttanut tietotekniikkaa hyödyntäen yli 30 eTwinning-projektia vuodesta 2006 alkaen! eTwinning tarjoaa turvallisen tavan olla vuorovaikutuksessa muun maalaisten oppilaiden kanssa.  En osaa edes kuvitella, miten muuten voisin toteuttaa tämän kohdan opetusuunnitelmassa.

Tästä tulee pitkä blogikirjoitus, mutta en malta vielä lopettaa.

Tässä on perusteluonnos luokkien 1-2 tieto- ja viestintäteknologisesta osaamisesta:


"Opetuksessa hyödynnetään esiopetuksen aikana oppilaille karttuneita tieto- ja viestintäteknologian tietoja ja taitoja. Leikinomainen työskentely on edelleen keskeistä. Tieto- ja viestintäteknologiaa käytetään yhä enemmän opiskelun välineenä ja kohteena. Oppilaat oppivat tieto- ja viestintä-teknologian perussanastoa ja tutkivat, mihin tarkoituksiin ja miten sitä käytetään lähiympäristössä.

Käytännön taidot ja oma tuottaminen:
Laitteiden, ohjelmistojen ja palveluiden käyttöä harjoitellaan ja opitaan niiden keskeiset käyttö- ja toimintaperiaatteet. Oppilaat saavat ohjausta näppäintaitoihin sekä muihin tekstin tuottamisen ja käsittelyn perustaitoihin. Oppilaat saavat ja jakavat keskenään kokemuksia kuvien, äänen, videoiden ja animaatioiden tekemisestä sekä ikäkaudelle sopivasta ohjelmoinnista. Pelillisyyttä hyödynnetään oppimiseen innostajana.

Vastuullinen ja turvallinen toiminta:
Oppilaiden kanssa pohditaan ja luodaan yhdessä tieto- ja viestintäteknologian turvallisia käyttötapoja ja hyviä käytöstapoja. Oppilaita ohjataan huomaamaan oikeiden työasentojen ja -tilojen sekä sopivan pituisten työjaksojen merkitys hyvinvoinnille.

Tiedonhankinta sekä tutkiva ja luova työskentely:
Oppilaita opastetaan käyttämään keskeisiä hakupalveluita, kokeilemaan eri työvälineitä ja tekemään pienimuotoisia tiedonhankintatehtäviä eri aihepiireistä ja itseä kiinnostavista asioista. Heitä kannustetaan toteuttamaan teknologian avulla omia ideoitaan yksin ja yhdessä toisten kanssa.

Vuorovaikutus ja verkostoituminen:
Oppilaat saavat kokemuksia opetuksessa hyödynnettävien yhteisöllisten palveluiden käytöstä ja harjoittelevat käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. "

Ja sama sitten luokilla 3-6:

"Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään monipuolisesti eri oppiaineissa ja muussa koulutyössä ja vahvistetaan yhteisöllistä oppimista. Samalla oppilaille luodaan mahdollisuuksia etsiä ja kokeilla omaan oppimiseen ja työskentelyyn parhaiten sopivia työtapoja ja -välineitä. Pohditaan teknologian vaikutusta omaan arkeen, otetaan selvää sen kestävistä käyttötavoista ja kokeillaan sen tuomia vuorovaikutuksen ja yhteistyön mahdollisuuksia.

Käytännön taidot ja oma tuottaminen:

Oppilaat oppivat käyttämään erilaisia laitteita, ohjelmistoja ja palveluita sekä ymmärtämään niiden käyttö- ja toimintalogiikkaa. He harjaantuvat sujuvaan tekstin tuottamiseen ja käsittelyyn eri välineillä sekä kuvan, äänen, videon ja animaation tekemiseen. Opetuksessa tutustutaan ohjelmoinnin perustaitoihin. Oppilaita kannustetaan toteuttamaan teknologian avulla ideoitaan yksin ja yhdessä toisten kanssa.  

Vastuullinen ja turvallinen toiminta:
Oppilaita ohjataan tieto- ja viestintäteknologian turvalliseen käyttöön, hyviin käytöstapoihin sekä tekijänoikeuksien perusperiaatteiden tuntemiseen. Harjoitellaan eri viestintäjärjestelmien sekä opetuskäytössä olevien yhteisöllisten palveluiden käyttöä. Oppilaat saavat tietoa ja kokemusta hyvien työasentojen ja sopivan mittaisten työjaksojen merkityksestä terveydelle.

Tiedonhankinta sekä tutkiva ja luova työskentely:
Oppilaita opastetaan etsimään tietoa useammasta eri lähteestä hakupalveluiden avulla. Heitä ohjataan hyödyntämään näitä lähteitä oman tiedon tuottamisessa ja harjoittelemaan tarjolla olevan tiedon kriittistä arviointia. Oppilaita kannustetaan etsimään itselle sopivia ilmaisutapoja ja käyttämään teknologiaa työskentelyn ja tuotosten dokumentoinnissa ja arvioinnissa.

Vuorovaikutus ja verkostoituminen:
Oppilaita ohjataan toimimaan oman roolinsa ja välineen luonteen mukaisesti sekä ottamaan vastuun tehtävistään. Heitä kannustetaan käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa ilmaisun välineenä itsenäisesti ja yhdessä. Oppilaat saavat kokemuksia teknologian käyttämisestä vuorovaikutuksessa myös koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa. "

No niin. Onhan tuossa paljon asiaa. Minä olen niin sisällä tietotekniikan opettamisessa ja käytössä, etten koe tätä ollenkaan pelottavana, pikemminkin innostavana. Mutta on tässä nielemistä sellaiselle, joka ei koe tätä aluetta opettajantyöstä omakseen. Toivottavasti me aikuiset pystymme luomaan sellaisia toimintamalleja ja verkostoja, ettei kukaan jää yksin pähkäilemään! Ja kaikki lapset saavat sen, mitä opetussuunnitelman perusteissa lukee!

Hyvää viikonloppua kaikille!


torstai 11. heinäkuuta 2013

Uusia, luokkakohtaisia sivuja

Vähän on kesäflunssainen olo. Vietän tässä vähän aikaa tietokoneen ääressä. Tein äsken jo valmiiksi jokaiselle luokka-asteelle oman sivun tänne blogiin. Kuten olen kertonut aiemmin, minulla on tulevana lukuvuonna jokaiselta koulumme luokka-asteelta yksi tunti viikossa korvamerkittyä tvt-opetusta.

Yritän jaksaa kirjata tänne blogiin, mitä teen minkäkin luokan kanssa. Blogi tulee siltä osin toimimaan minulle itsellenikin päiväkirjana tulevia lukuvuosia varten. Ja toivottavasti muistiinpanoistani on apua ja hyötyä muille. Nyt tietyn vuosiluokan opettaja voi helpommin löytää sopivia materiaaleja omaan opetukseensa.

Hyvää kesän jatkoa kaikille!