Näytetään tekstit, joissa on tunniste sumdog. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sumdog. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. toukokuuta 2013

Viimeinen kouluviikko ennen kesälomaa

Tänään jonottaessani oppilaiden keskellä ruokalan linjastolla tuli outo olo. Nyt on tosiaankin jo tämän lukuvuoden viimeinen kouluviikko.

Meiltä oli yksi opettaja oppilaineen tänään luokkaretkellä. Hän opettaa yleensä teknisiä töitä maanantai-aamuisin minun luokalleni ja minä hänen oppilaitaan yhdessä toisen kollegamme kanssa. Me kaksi emme nyt kuitenkaan lähteneet teknisen työn luokkaan työkalujen keskelle, varsinkin kun kaikki työt ovat valmiina. Oppilaat olivat ihan tyytyväisinä tietokoneella pelaamassa pareittain vuorotellen Sumdogia. Jotkut olivat Lastenkirkon sivuilla. Eipä sitä näin viimeisinä päivinä oikein jaksa tehdä mitään korkealentoisempaa.

Kahdella seuraavalla tunnilla kaksi koulumme muuta luokkaa tuli meidän luokkaamme tekemään KivaKoulu -hankkeen lähtötilanne-kyselyä tietokoneilla. Meillä on aina otettu kiusaamisen ehkäisy ja -käsittely vakavasti, mutta KivaKoulu Ohkolan koulusta tuli vasta hiljattain. Materiaali vaikuttaa hyvältä.



Minä olin omien oppilaitteni kanssa hienotunteisesti evakossa, kyselyssähän on tärkeää voida vastata anonyymisti. Kolmasluokkalaiset vastasivat kyselyyn omalta osaltaan jo viime viikolla.

Luin kolmosille loppuun Susikoira Roi -kirjan. Jaksoivat kuunnella monta lukua, sen verran jännittävä kirjan juoni on. Kirja on minun omani, sisäkannessa olevan päivämäärän perusteella olen lukenut sen kolmannen luokan syksyllä. Jännittävää lukea se nyt samanikäisille oppilaille. Vähän tuli ääneen lukiessa siistittyä 70-luvun kieltä. Anteeksi, Jorma Kurvinen!

torstai 23. toukokuuta 2013

Kevätjuhlaa ja muuta mukavaa

Tänä iltana oli koulullamme kevätjuhlat. Aamulla oli siis kenraaliharjoituksen aika. Sekä viimeiset harjoitukset että varsinainen juhla onnistuivat hienosti. Minä säestin kuoron laulut. Hyvin lauloivat. Yksi esityskappaleista oli eTwinning-projekti Schoolovision2013 -kisan kilpailulaulu "Jos lapset päättää vois". Salia koristivat Garden full of spring flowers -projektin kukat, 35 maasta meille lähetetyt. Aivan mahtavaa, tietotekniikan mahdollistamaa kansainvälisyyttä!

Lounaan jälkeen oli tämän kevään viimeisen Skype-puhelun aika, siis ranskalaisten ystäviemme kanssa. He lauloivat meille tekemänsä laulun, me lauloimme "Jos lapset päättää vois". Tulipa vielä yksi harjoituskerta ennen illan juhlaa. Kaikki lapset kävivät vielä pikaisesti kameran edessä sanomassa "bye,bye" ja lopussa vielä kumpikin luokka heilutti toisilleen hyvän kesän toivotuksia. Olivat muuten ranskalaiset aika kateellisia, kun kuulivat, että meillä alkaa kesäloma ihan pian. Heillä vasta heinäkuun alussa. Tosin kouluun paluukin tapahtuu meillä aikaisemmin.

Pari kuudesluokkalaista tuli taas editoimaan elokuvaansa ja he saivat sen nyt valmiiksi. Täytyy huomenna tallentaa se heille elokuvaksi, nyt se on vasta projektina elokuvatyökalussa.

Tokaluokkalaiset olivat myös koneilla tänään ja kokeilivat Sumdog'ia. Vaikuttivat innostuneilta, kun käväisin hakemassa luokkaan unohtuneen kirjan. Luen kolmosille ääneen kirjaa nimeltä "Legenda maailman tuhmimmasta pojasta". Uppoaa poikavaltaiseen luokkaan, kuuntelevat hiiskumatta, välillä naurahtavat.

Saa nähdä, miten aktiivinen olen tämän blogin kirjoittamisessa kesän aikana. En ota asiasta stressiä, mutta saatan hyvinkin kirjoitella, jos löydän jotain kiinnostavaa ajatellen ensi lukuvuotta.

Kevätjuhlasta vielä. Pianon lamppu oli unohtunut, joten me pianoa vuorotellen soittaneet valaisimme nuotteja puhelimen taskulampulla. Hätä keinot keksii.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Loppukevään juttuja

Koulussa on tyypillinen loppukevään tohina. Teen aina elokuussa suunnitelman siitä, mitä opetan milläkin viikolla lukuvuoden aikana. Vuosien kokemuksen jälkeen olen oppinut jättämään 3-4 viimeistä viikkoa melko tyhjäksi, korkeintaan suunnitelmassa mainitaan matematiikan kertaussivuja tai englannin viimeisiä, kesäsuunnitelmiin keskittyviä kappaleita. Usein opettajan kalenteria keväällä selaillessa tulee kuitenkin tunne, että joudun keksimään viimeisiin päiviin hurjasti täytettä. Mutta sama juttu joka vuosi: viimeiset pari-kolme viikkoa hurahtavat valtavalla vauhdilla ja päivät täyttyvät kaikenlaisella kuin itsestään.

Perjantaina oli jännittävä päivä. Kello 11 Suomen aikaa alkoi Flashmeeting, jossa selvisi Schoolovision2013 -laulukilpailun tulos. Meillä Ohkolan koululla oli vähän harmittava tilanne sikäli, että kello 11.30 alkoi koulun pihassa Sirkus Siriuksen esitys koulumme kaukaloon pystytetyssä sirkusteltassa. Oppilaat ennättivät siis katsoa lähetystä valkokankaalta vain parikymmentä minuuttia. Mutta he olivat mukana alun tervehdyksessä heiluttamassa takanani (aika 1:15 lähetyksessä). Lapset lähtivät avustajan ja muiden opettajien kanssa sirkukseen ja minä odotin, kunnes oli Suomen vuoro antaa pisteet (24:08).

 
Ei tullut menestystä, ei. Voittajakoulu löytyi Israelista, hieno esitys! Kaikki hyvin pärjänneet videot vaikuttavat ammattilaisten tekemiltä ja ovat todella laadukkaita. Mehän teimme videon kokonaan omin voimin. Sijoitus oli 31. Kilpailijoita oli loppujen lopuksi 37. Että näin. Mielestäni tämä oli kuitenkin mukava ja hyvin opettavainen projekti. Ensi lukuvuoden suhteen täytyy tehdä päätöksiä. Yritämmekö saada apua vaikka jostain elokuva-alan oppilaitoksesta? Mikä kappale? Joku kansainvälisesti tunnettu suomalainen hittibiisi? Laulukieleksi englanti?
 
Kolmasluokkalaiset jatkoivat Sumdog -matikkapelin pelaamista.
 
 
Olen todella tyytyväinen peliin. Tehtäviä on monentasoisia ja -tyyppisiä. Oppilaat pitävät tosi paljon! Luokkakaverit esimerkiksi pelasivat vierekkäin tennistä keskenään kilpaillen. Nopeammin oikein vastannut sai pelissä syötän läpi. Ja heti uusi peli edellisen jälkeen. Oppilaat keksivät itse, miten pääsee kutsumaan juuri tietyn oppilaan samaan peliin kanssaan.
 
Opettajan profiilissa näen koko ajan, mitä peliä oppilas pelaa ja miten hän menestyy siinä. Voin siis valvoa, jos joku ei ota hommaa tosissaan ja valikoi vastauksia miten sattuu. Tai jos peli on oikeasti vaikea, sitten osaan neuvoa oikeassa asiassa. Opettajan näkymässä voin myös avata tai sulkea kaupan. Peleistä kertyy "kolikoita", joilla saa sitten vaikkapa muokattua hahmonsa ulkoasua. Avaan kaupan aina vähäksi aikaa, mutta en koko tunniksi, ettei pääpaino mene shoppailuun. Ostosmahdollisuus on kuitenkin hyvin motivoivaa ja kannustaa pelaamaan (=harjoittelemaan matematiikkaa) mahdollisimman paljon.
 
Tässä muutamia kuvia:
 
Jakolaskua ja murtolukuja:
 
 

 
 
 
 
Yhteenlaskua:

 
 
 
Vähennyslaskuja:

 
 

 
 Suurin?
 


 
 
 
 
Kerroin jokin aika siitä, että pidin kuudesluokkalaisille tiiviin opetustuokion Windowsin elokuvatyökalun käyttämisestä. Kuutoset olivat kukin käsikirjoittaneet oman opettajansa johdolla oman elokuvan. Sitten he olivat äänestäneet mielestään parhaan, joka kuvattiin ja esitetään viimeisellä viikolla.
 
Hämmästelin suu auki voittanutta kuvakäsikirjoitusta. Aivan mahtavaa työtä! Hyvä Siiri! Ja hienoa opetusta myös kuutosten opettajalta!
 
 
 
Tämä kuudesluokkalainen on nyt työstänyt elokuvaansa välillä minun luokassani, välillä omassaan. Sekä elokuvaleikkeet että keskeneräinen elokuvatiedosto on talletettuna oppilasverkon verkkoasemaan, joten ne voi avata millä tahansa oppilasverkon koneella. Hienoa työtä kerrassaan! Lahjakkaita oppilaita meillä!
 
 
 
Kirjoitin jokunen päivä sitten myös muutamasta viidesluokkalaisesta, jotka muokkasivat pyöräelokuvaa avullani. He eivät silloin muistaneet, mihin he olivat videota lähettämässä. Kyseessä on Fillarifilmi, Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Artun valtakunnallinen videokilpailu 12-20 -vuotiaille. Nämä meidän nippanappa 12-vuotiaat ovat siis kovassa seurassa.  Hienoa työtä tytöiltä! Voittaja julkistetaan 13.6.
 
Vielä yksi juttu tulee mieleen. Koulumme kakkoset, kolmoset ja neloset esittävät ensi viikolla koulun kevätjuhlassa kolme laulua. Keksin äänittää musiikintunnilla laulut Audacityllä ja soittaa sitten heti ryhmälle. He kuuntelivat korvat höröllä ja keksivät itse, missä kohtaa sanat kuulostivat vähän puuroiselta. Lauloimme sitten äänityksen mukana ja sitten taas pianon säestyksellä. Monta toistoa, mutta oppilaat eivät tylsiintyneet.
 

 

 

 

 


tiistai 7. toukokuuta 2013

Video tuleville ekaluokkalaisille ja eskareille! Ja matikkaa Sumdog'illa!

7.5.2013


Tänään se tuli valmiiksi! Video uusille ekaluokkalaisille ja eskarilaisille!

Nykyiset ykköset miettivät pari viikkoa sitten oman opettajansa kanssa, mitä koulussa saa tai ei saa tehdä. Sellaisia asioita, jotka olisi hyvä uusien koululaisten tietää.  Eri asioita tuli tosi paljon, suurin osa "ei saa" -tyyppisiä. Onkohan ykkösiä kiellelty koko ajan... ?

Minä kokosin samantyyppiset asiat yhteen ja tein listan eri kohtauksista. Niitä tuli parisen kymmentä. Ykkösten tvt-tunnilla mietimme, kuka tai ketkä tulevat esiintymään missäkin tilanteessa. Tämän jälkeen viidesluokkalaiset koulukummit jakoivat kuvaustilanteet keskenään oman opettajansa ohjauksessa.

Viidennen luokan ja ekan luokan opettajat sopivat kuvausajat ja seuraavina päivinä näkyikin videokameralla varustettuja isompia oppilaita ohjaamassa nuorempiaan eri tilanteissa. Kuvaus oli hyvälaatuista. Pisteet siitä viitosille!

Minä purin videon pätkiä tietokoneelleni sitä mukaa kun niitä kuvattiin ja aloin rakennella elokuvaa.  Käytin Windowsin elokuvatyökalua. Muutama päivä sitten kuuntelin paljon musiikkinäytteitä ccMixter'in sivuilla ja löysin mielestäni hyvän kappaleen. Ja tietty laillisen!

Eilen kuvasin vielä itse pari puuttuvaa kohtausta ja sain videon melkein valmiiksi. Liitin aina kohtausten väliin kohdan, jossa on yksivärisellä taustalla seuraavan asian otsikko.

Tänään koulussa muut aikuiset auttoivat minua opettamalla omaa luokkaani kahdella oppitunnilla. Aamun ensimmäisellä ja iltapäivän viimeisellä tunnilla aina yksi ekaluokkalainen kerrallaan tuli luokseni. Käytimme elokuvatyökalun "Tallenna selostus" -työkalua. Olin kirjoittanut jo eilen luettavat tekstit paperille. Siirsin elokuvassa kursorin aina oikealle kohdalle ja käynnistin äänityksen. Sen jälkeen oppilas luki sovitun kohdan. He pitivät hienosti taukoa, kun viitoin niin ja jatkoivat taas lukemista annettuani siihen luvan, eli kun kursori oli liikkunut videossa sopivaan kohtaan.

Suurin osa ykkösistä luki hienosti, muutaman kanssa harjoiteltiin ensin ja jotkut toistivat ulkomuistista sen, mitä olin juuri heitä kehoittanut sanomaan. Yhdeksän minuutin elokuvan äänityksiin meni siis kaksi oppituntia. Annoin oppilaan aina kuunnella oman äänityksensä, mikä oli kivaa heille, mutta vei tietysti aikaa. Kiitos työkavereille joustamisesta tänään!

Koululla muutkin olivat sitä mieltä, että tietysti video laitetaan näkyville koulun sivuille. Lataan sitä juuri tätä kirjoittaessani Vimeoon ja saan kohta sieltä upotuskoodin. Laitan videon tännekin näkyviin!






Tänään muuten kolmoset olivat taas Sumdog'in sivuilla. Annoin heille heidän käyttäjätunnuksensa ja salasanat. Ne sai hienosti tulostettua pelin nettisivuilta. Loin sen jälkeen opettajatunnuksilla kilpailun. Kukin oppilas kävi kirjautumisen jälkeen klikkaamassa "Competition"- kuvaketta etusivullaan. Sen jälkeen he pelasivat mitä pelejä halusivat. Pelin jälkeen näki aina, kuinka paljon pisteitä kukin oli jo ansainnut. Se innosti pelaamaan lisää! Ja pelit ovat todella laadukkaita. Nopeatahtista päässälaskua, murtolukuja, kertolaskuja, jakamista, suurin tai pienin -kysymyksiä, puolet jostain, joku luku kaksinkertaisena jne. Todella hyvä juttu!

maanantai 6. toukokuuta 2013

Sumdog - lisää matematiikkaa 2!

6.5.2013


Tänään on ollut mahtavan aurinkoinen päivä. Oppilaiden kanssa tehtiin taas vaikka mitä. Monessa kirjassa alkavat sivut loppua, eli olemme todella hyvässä aikataulussa.

En ollut vielä kokeillut koulussa sitä Sumdog'ia, josta kirjoitin taannoin. Minä olin jo keksinyt oppilailleni käyttäjätunnukset ja salasanat, mutta en antanut niitä vielä tänään heille, sillä olin vielä vähän epävarma tämän sivuston sopivuudesta luokalleni.

 
Päätin kuitenkin, että kokeillaan. Oppilaat pelasivat tänään "vieraina", "play as guest". Heidän tuloksensa eivät siis kirjautuneet mihinkään. Heijastin pelin aluksi valkokankaalle ja näytin miten pääsee alkuun. Tämänkin pelin linkki on luokkamme sivulla, joten sieltä se löytyy myös jos haluaa pelata kotona.

 
Oppilaat innostuivat valtavasti! Vaikka he valitsivat ihan summamutikassa pelejä, tuntui eteen tulevan juuri sopivantasoisia tehtäviä. Valinnanvaraa oli valtavasti!

 
Peleissä oli yhteen- ja vähennyslaskuja, kerto- ja jakolaskuja, pienin ja suurin -kyselyitä jne.
 
Englannin kieli ei ollut ongelma. Kolmasluokkalaiset oppivat yhdellä kertomisella mitä tarkoittaa "Smallest?" tai "Largest?". Peleissä oli myös ainakin termejä "Double 2", "Half 10" jne.

 
Peleissä oli teemana vaikka mitä: Tennistä, kilpa-ajoja, hahmojen pukemista jne.
 
Sekä tytöt että pojat löysivät mieleisiä pelejä.

 
Oli ilo huomata, miten oppilaat neuvoivat toisiaan, oli sitten kyse siitä, mistä tietty peli löytyy, mitä jokin englanninkielinen sana tarkoittaa tai matikan tehtävän ratkaisusta.

 
 
Ihan ehdottomasti oppilaat kirjautuvat huomenna tai keskiviikkona jo omilla tunnuksillaan. Minä voin sen jälkeen järjestää turnauksia luokan oppilaiden kesken tai esimerkiksi seurata, mitä pelejä tietty oppilas on pelannut ja mitä hän on osannut. Siellä taisi muuten olla jotain palkintoja oppilaille, jos he harjoittelevat tietyn minuutti- tai tuntimäärä verran tavoiteajanjaksona.
 


Harvoin on näin vaikeaa saada oppilaita lähtemään kotiin viimeisen tunnin jälkeen!

 
Kerron myöhemmin lisää siitä, miten kirjautuneena pelaaminen onnistuu oppilailta ja mitä hyötyä näen siinä. Tämän iltapäivän jälkeen olen kyllä vakuuttunut siitä, että tämä on hyvä juttu!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Sumdog - lisää matematiikkaa!

On tullut tehtyä paljon työhön liittyviä juttuja tässä viikonloppuna. No, lomaan on enää viisi viikkoa! Sitten voi levätä!

Editoin loppuun eTwinning-projekti Schoolovision2013 -kilpailuun lähetettävän Ohkolan koulun musiikkivideon. Hikistä työtä, tuo viimeistelyeditointi. Ääniraita on yhtenäinen, mutta video on koottu erinäisistä leikkeistä ja kun siinä sitten yrittää saada laulajien suunliikkeet osumaan yhteen laulun kanssa, menee rauhalliseltakin ihmiseltä välillä hermot. Tein sitä ihan vaan MovieMakerillä, jossa ei tosiaankaan ole mitään erityisiä ominaisuuksia. Nyt juuri lataan videota Vimeoon. Saan sieltä kohta  upotuskoodin, jolla saan siirrettyä videon projektin sivuille Bloggeriin. Sama ympäristö, jossa tämäkin blogini on!

Kirjoitin muutama päivä sitten kertolaskun harjoitteluun sopivista sivuista. Ystäväni kommentoi ja kehoitti kokeilemaan Sumdog'ia. Sitä teen juuri nyt. Rekisteröidyin, lisäsin kouluni ja sen jälkeen kirjoitin Exceliin taulukon, jossa on oppilaitteni etunimi, sukunimi, luokka ("Sarin"), käyttäjänimi ja salasana. Avasin sen jälkeen tuon taulukon Sumdog'issa ja lisäsin heidät sinne. Tuolla tavalla opettaja voi itse valita käyttäjätunnukset ja salasanat oppilailleen.

Nyt ihmettelen sitten miten sivut oikein toimivat. Vaikuttaa kiinnostavalta ja monipuoliselta. Pelasin juuri itse sellaista peliä, jossa olin avaruusaluksessa ja oikeat vastaukset auttoivat tuhoamaan vihollisaluksia. Siinä oli yksinkertaisia yhteenlaskuja, murtolukukuvioita, helppoja kertotauluja, pyöristämistä jne. Helppoa englannikieltä vähän.

Kirjoitan lisää, kunhan pääsen syvemmälle!