perjantai 29. maaliskuuta 2019

Antiikin Rooman asioita pelissä

Tein taannoin yhteen historian kirjan kappaleeseen pelillisen version. Olihan siinä aika iso homma pientä oppimisaluetta varten, mutta tulihan kokeiltua. Oppilaat tykkäsivät ja kokivat oppivansa.

Kyseessä oli siis "Hallitsevat roomalaiset" -kappale. Keksin kappaleen asioita suuren joukon kysymyksiä, jotka tulostin taulukkomuodossa niin, että kysymyksen edessä oli tyhjä solu.




Kukin 3-4 hengen ryhmä sai kysymyslomakkeen. Ohjeena oli ottaa haluttu määrä historian kirjoja mukaan käytäville, kun lähdetään metsästämään vastauksia.

Vastaukset löytyivät koulun käytävien seiniltä. Kopioin ne tuollaiselle ruskehtavalle paperille, että näyttäisivät vanhoilta... 


Oikean vastauksen löydyttyä kyseinen kirjain kirjoitettiin kysymyksen edessä olevaan ruutuun. Kuten odottaa saattoi, osa ryhmistä teki työn nopeasti ja oikein. He palasivat luokkaan etuajassa, noin 30 minuutin kuluttua ja saivat pelata lautapelejä lopputunnin. Osalla taas vastausten löytyminen kirjan tekstistä itsenäisesti oli haastavaa ja työ jäi kesken tunnin päättyessä. 

Seuraavan tunnin alussa kävimme vielä oikeat vastaukset keskustellen läpi. Oppilaiden palaute oli hyvää. Mietin, että voisin pistää heidät tekemään toisilleen vastaavia juttuja. 



torstai 28. maaliskuuta 2019

Kuvia pelillisistä tuotoksista

Lupaukseni mukaisesti kysyin tänään oppilailta luvan ja sen saatuani otin kuvia viime päivien tuotoksista. Uusia kuvattavia juttuja ei kuitenkaan tänään syntynyt. Pidin lähestyvien kokeiden vuoksi aika tavallisia tunteja, joissa kävimme läpi koealueita. Sekä minulla että oppilailla oli tunne, että olisi tämänkin voinut hoitaa jotenkin hauskemmin. Mutta vielä en tähän hätään ollut ennättänyt tehdä mitään peliä. 

Olen kyllä käyttänyt jo vuosia paljon esimerkiksi Kahoot'ia tai Quizlet'ia ja aika usein teettänyt erilaisia projekteja, jolloin ei ollakaan edetty samaan tahtiin kirjoissa eteenpäin. Mutta laajempien pelillisten kokonaisuuksien luomiseen ei ole kaiketi riittänyt itseluottamus tai sitten ei vain ole löytynyt aikaa ja energiaa. 

Tässä nyt kuitenkin kuvia viime perjantaina Space Adventure -tunnista. Hyvin erilaisia näkemyksiä eri ryhmillä!

Tässä erittäin tarkasti lyijykynällä piirretty avaruusalus:


Tässä hieman ronskimmin vedetty raketti, jonka nimessä huumoria:


Tässä on yhdistetty hienosti vesivärejä, lyikykynää ja puuvärejä sekä tusseja:



 Tämä tehtiin suurimmaksi osaksi tussilla, huolellisesti piirtäen. Hyytelöplaneetta oli kyseessä.


Tämä ryhmä koki todellista luomisen riemua, sen verran vauhdikkaasti väriä läiskivät väriä paperille. Naurusta ei meinannut tulla loppua edes esittelyvaiheessa. Hauskaa oli!



Kuvasin tänään lisäksi joitain juttuja yhden ryhmän Jaettu maa -projektin tuotoksista.



Jaettu maa -projekti tulee varmaan jatkumaan ainakin 2-3 viikkoa. Ja sen verran hyvältä työtavalta tämä vaikuttaa, että jatkamme varmaan heti perään jolloin vastaavalla jutulla. 


Kuten jo eilen kerroin, tulostin ja laminoin kultarahoja palkinnoiksi tehdyistä tehtävistä. Lisäsin itse nuo "sataset" kolikoiden keskelle. Skotlantilainen opetusharjoittelimme Susannah leikkasi ne neliöiksi ja sovimme oppilaiden kanssa, että he itse leikkaavat saamansa kolikot ympyröiksi.

Oppilaat ovat ihanan innoissaan konkreettisista kolikoista, verrattuna esimerkiksi siihen, että vain merkitsisin pisteet johonkin taulukkoon. Vaivan arvoista, sanoisin!


Askartelimme kolikoille henkilökohtaiset kolikkokuoret. Tigeristä ostamani paperiteippi oli suuressa suosiossa kuoria kootessa. Kopioin kuorien kaavat nekin monen värisille papereille, joten luokkaan tuli paljon värikkäitä yksityiskohtia.

Laitan aina uudet, ansaitut kolikot klemmarilla kiinni, jonka jälkeen pari voi keskenään päättää, miten ne sillä kertaa reilusti jaetaan heidän kesken. 






keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Pelillisiä opetuskeinoja

Pitkästä aikaa  täällä!

Syystä tai toisesta olen pitänyt pari vuotta taukoa blogikirjoittamisesta. Tai no, ajoittain olen rustannut jotain eTwinning-lähettiläiden blogiin Luokkahuoneena Eurooppa. Mutta tänne en ole lisännyt uutta tekstiä pitkään aikaan.

Koulullani kävi muutama viikko sitten vierailulla pari opettajaa, jotka olivat kuulemma innostuneet tulemaan seuraamaan opetustani luettuani blogiani. Eli ilmeisesti täällä on ollut kävijöitä vieläkin. Mukavaa kuulla. Mutta on kuitenkin varmaan korkea aika herättää tämä harrastus henkiin!

Syynä siihen, että istun jälleen naputtamassa kirjoitusta on se, että osallistuin viime keskiviikkona Tutoropettajien päivään Hämeenlinnassa ja ehdin siellä saada istumapaikan huoneesta, jossa kerrottiin innostavasti pelillisyydestä koulussa.


Nyökyttelin ja innostuin! Ja mikä onni, lukuisia ideoita ja ajatuksia löytyy netistä, Pelillinen-sivulta!



Sivuja ylläpitävät opettajat Teppo Manninen, Tomi Tolonen ja Pekka Hummelin, jotka olivat kaikki paikalla kertomassa kokemuksistaan. Opetushallitus seisoo hankkeen takana.





On aina voimaannuttavaa saada kuunnella asiastaan innostuneita ihmisiä. Niin kävi nytkin! Uskon alkavani kehittää itsekin aiempaa enemmän pelejä opetukseni tueksi ja siihen löytyy tukea Pelillinen-sivulta.




Toisaalta siellä on valmiina vaikka minkälaisia peliesimerkkejä, jos omat aivot eivät juuri nyt ole luovassa tilassa. Niillä minä aloitin nyt.

Meillä oli koululla viime viikolla moksu-viikko, joten takaisin Hämeenlinnasta palattuani torstai kului niissä tunnelmissa. Perjantaina sen sijaan minulla oli pari viimeistä tuntia oman viitosluokkani kanssa. Kokeilimme siinä sitten Space Adventure -peliä, jonka ostin Hämeenlinnassa. Oppilaat innostuivat kovasti. Mukavaa oli se, että touhuamisen lomassa oli myös mahdollisuus jutella luokkakavereiden kanssa moksuviikon kokemuksista, kun oli oltu sekaryhmissä muiden luokkien kanssa. 

Pelissä piti piirtää erilaisia avaruusseikkailun osasia sen mukaan, mitä ryhmille jakamissani korteissa luki. Avaruusaluksia, planeettoja, asumuksia, ravinnonhankintakeinoja jne. Tarkoitus oli päästä hassunkurisiin ja outoihin ratkaisuihin ja se totisesti luokassamme toteutui. Kullakin muutaman oppilaan ryhmälle oli yksi A2-kokoinen kartonki ja kyniä, liituja, tusseja, vesivärejä yms. heidän oman valintansa mukaan.

Lopputulosten joukossa oli hyvin hillitty ja tarkasti piirretty lyijykynäavaruus, aivan sekopäinen väripläjäys (heidän planeettansa taisi olla hyytelöplaneetta ja tunnelma hassunkurinen) ja myös siististi ja nätisti taiteiltuja kokonaisuuksia. Lisään kuvia tänne huomenna!

Maanantaina aloitimme sitten Pelillinen-sivulta löytämäni kirjoittamista ja piirtämistä yhdistävän "Jaettu maa" -projektin. Oppilaat valitsivat ensin itselleen parin. Heijastin näkyville kuvan, jossa esiteltiin kaksi erilaista reittiä, sininen reitti Suurmetsän puolustajina tai punainen reitti Tulen kansan taistelijoina. Onneksi puolet pareista valitsi sinisen ja puolet punaisen, ei tule ongelmia myöhemmässä vaiheessa, kun eri väriset parit ryhtyvät työskentelemään neljästään.


Oppilaat ovat innoissaan ja ovat pyytäneet saada tehdä tätä joka päivä. Nyt he ovat jo piirtäneet ja kirjoittaneet asuinpaikastaan (toisilla värikäs ja leikkisä, toisilla karu ja ankea), keksineet, miten ovat tavanneet, kuvailleet kuningatartaan (valon ja varjon kuningatar, reitistä riippuen), keksineet esteradan tai hyökkäyssuunnitelman, sekä suunnitelleet haarniskat.




Kullakin parilla on pahvikansio, johon sivut kerätään. Minä otan ne aina välissä tarkastukseen, isken sivuille leimoja sen mukaan, kuinka monta kultarahaa sillä ansaitaan ja annan sitten palautuksen yhteydessä niitä kultarahoja. Ne on tulostettu ja laminoitu, ei sen kummempaa...

Askartelimme tänään myös yksinkertaiset kolikkokuoret. Palkintokolikot saa aina pari, mutta he päättävät keskenään, miten ne jaetaan. Jos toinen on tehnyt selvästi enemmän hommia, ei kolikoita ehkä jaetakaan tasan.

Keksimme myös tänään ison joukon asioita, joita projektissa ansaituilla kultakolikoilla voi "ostaa". Sisävälitunteja, opettajana toimimista, nyyttäreitä, ulkona pidettyjä tunteja jne. Oppilaat olivat kekseliäitä, mutta kuitenkin realistisia. Ja keskustelivat hienosti eri asioiden reiluista hinnoista. Ja heti heräsi keskustelua siitä, aletaanko koko ryhmän voimin säästää elokuvapäivää varten tai hankkiiko jokainen, mitä itse haluaa.

Olen jo nyt nähnyt vaikka kuinka monta positiivista asiaa tässä:

- innokasta kirjoittamista siististi (jos ope ei saa tekstistä selvää, ei tipu kultarahoja)
- mielikuvituksellista piirtämistä
- jännittäviä ratkaisuja (motivoiva aihe selvästi, fantasiatyyppinen seikkailu)
- työnjaosta sopimista, kunkin vahvuuksien hyödyntämistä
- innokasta osallistumista ostettavien juttujen miettimiseen
- tavoitteiden asettamista

Otan huomenna koululla enemmän kuvia ja kirjoitan lisää kokemuksistamme pelillisessä luokassa!