sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Blogeja ja muuta mukavaa

Facebookin Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa -ryhmässä oli linkki blogiin nimeltään Maikan työkalupakki. Vaikutti tosi hyvältä! Samantyyppistä kokemusten ja linkkien jakamista kuin minun ja muutaman muun opettajan ylläpitämässä Luokanopettajat ja tietotekniikka opetuksessa. On mukavaa löytää opettajia, jotka ovat samalla aaltopituudella. Toivottavasti tällaiset opetustyötä ruohonjuuritasolla tekevien ihmisten blogit saavuttavat mahdollisimman paljon lukijoita ja jokainen löytää itselleen sopivan tyylisen kirjoittajan, jonka kokemuksia seurata.

Maikan työkalupakki määrittelee itsensä paikaksi, josta löytyy " Mielenkiintoisia sähköisiä opetusratkaisuja Töölön yhteiskoulun opettajille ja muillekin". Kiitos meidän muidenkin puolesta!

Äkkilukemalta löysin monta sellaista sivua tai sovellusta, josta minäkin olen kirjoittanut, mutta myös paljon uutta. Usein pitämissäni koulutuksissa nousee esiin se, että tarjontaa opetusalalla hyödennettäviin sovelluksiin on niin paljon, että moni hämmentyy, eikä ehkä osaa sitten hyödyntää mitään. On siis hyvin tärkeää ja hyödyllistä, jos me kaikki jaamme ajatuksiamme siitä, mikä toimii ja mikä ei.

Itsekin huomaan melko usein myös ihmetteleväni oppilaiden kykyä omaksua vaikka mitä. Nimeomaan siitä näkökulmasta, että usein luulemaani nuoremmat lapset osaavatkin esimerkiksi pelata jotain peliä. Saarella-peli on tästä viimeisin esimerkki. Toki ekaluokkalaisten peli eroaa kuudesluokkalaisten pelistä, mutta samat perusrakenteet yhteistyössä ja pelin kikkojen selvittämisessä kuitenkin näkyvät.


lauantai 16. marraskuuta 2013

Veso-koulutus Järvenpäässä

Olin tänään kouluttajana Järvenpäässä vesokoulutuksessa. On hieno tunne, kun tulee kutsutuksi uuteen koulutustilaisuuteen sen perusteella, että joku on niin tyytyväinen edelliseen koulutukseeni. Näin kävi tässä, nimittäin Haarajoen koulun rehtori kuunteli juttujani KuumaPOP-tapahtumassa lokakuun alussa ja kävi kysymässä, jos pääsisin tähän tämänpäiväiseen mukaan. Onneksi kalenterissa oli tilaa.

Aiheenani oli, kuten edellisessäkin koulutuksessa, luokanopettaja ja tietotekniikka yleisesti ja matematiikkapeli Sumdog tarkemmin. Oli taas selkeää käydä läpi luokkakohtaisten blogien avulla sitä, mitä oikeasti olemme Ohkolan koululla tehneet. Ja onhan blogissa myös muita kirjoittajia, joten kokemukset eivät rajoitu vain meidän kouluumme.

Aloin kirjoittaa tätä blogia alkuvuodesta, mutta kuten olen ennenkin todennut, minusta alkoi tuntua siltä, että aiheet olivat kovin hajanaisia. Välillä kokemuksia käytännön opetustyöstä, toisinaan taas yleisempiä ajatuksia. Sen vuoksi siis perustin nuo käytännön kokemuksia jakavat luokka-asteittain rajatut blogit tänä syksynä. Ne toimivat jo nyt myös itselleni päiväkirjana. Joskus tuntuu vähän hölmöltä kirjoittaa suunnilleen sama teksti eri luokkien sivulle, mutta toisaalta moni saattaa lukea nimenomaan oman opetusryhmänsä blogia, eikä huomaa katsoa vierekkäisten luokkien sivuja. Sen olen kyllä todennut, että hyvin moni asia toimii eri-ikäisilläkin. Koulun pienimmät yllättävät minut jatkuvasti taidoillaan ja toisaalta isoimmat innostuvat sellaisistakin asioista, joiden minä saatan kuvitella olevan jo vähän lapsellisia heille.

Kävin siis läpi kaikkea sitä, mitä tvt:hen liittyvää olen koulussa tänä syksynä tehnyt. Sumdog:ia esittelin vähän tarkemmin, mutta osansa saivat myös eTwinning, Petran Planeetta, Saarella-peli, DreamBroker, Peda.net ja moni muu!

Toivon, että tämän päivän koulutettavat saivat ideoita ja intoa omaan työhönsä. Keskustelu oli hyvää ja monenlaisia kommentteja kuultiin. Yksi opettajista sanoi lopussa lähtevänsä lounaalle paremmalla tuulella kuin oli aamukahdeksan jälkeen ollut saapuessaan kolmen tunnin työpajaani. Hyvä niin!

Missähän koulutan seuraavaksi?