Näytetään tekstit, joissa on tunniste koodi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koodi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. elokuuta 2016

Uusi lukuvuosi!

Meillä täällä Mäntsälässä käynnistyvät koulut vasta ensi viikolla, mutta niin vain työasiat alkavat pyöriä päässä jo nyt. Jostain syystä vatsanpohjassa pyörii pieni paniikki. Alkukesällä lomaa tuntui olevan edessä valtavasti ja oli helppoa antaa erilaisten ideoiden vyöryä mielessä. Nyt, kun loma on lopuillaan, tuntuu, ettei muista läheskään kaikkea, mitä on tullut suunniteltua.


Onneksi olen alkanut saada sähköposteja ja työpuheluita. Aivot käynnistyvät hiljalleen, mutta varmasti!


Minulla on alkavana lukuvuonna  kahden yhdysluokkavuoden jälkeen vain yksi luokka-aste, kuutoset. Pieni luokka kaiken lisäksi. Teoriassa tulossa pitäisi siis olla mukavan yksinkertainen vuosi. Ei kyllä varmaankaan pitäisi kirjoittaa näin, jotain haastavaa luuraa varmaankin jossain!


Blogien määrä on paisunut vähän suureksi ja aiheet menevät osittain päällekkäin. Luokkakohtaiset tvt:n käytöstä kertovat blogit on jääneet viime aikoina vähän heitteille. Toisaalta niissä on jo paljon asiaa. Olisi todella hienoa saada niihin lisää kirjoittajia! Ota yhteyttä, jos innostuit!


Tänä lukuvuonna lähinnä sydäntä on varmaan blogi, jossa kerron, miten uuden opetussuunnitelman käyttöönotto sujuu. Yritän jaksaa ja ehtiä kirjoittaa sinne usein, jotta se toimii mahdollisimman päiväkirjamaisena.


Tämä blogi on kaikkien näiden muiden "äiti". Tänne ilmestynee ajoittain tekstejä, joissa pohdin yleisiä koulumaailman asioita tai jaan löytämiäni juttuja.


Tästä tulikin mieleeni, että juttelin tänään Toikkasen Tarmon kanssa pitkän puhelun. Hauskaa puhua toisen nörtin kanssa kesän jälkeen. Tarmo kertoi muiden asioiden muassa syksyllä alkavasta Rosan koodi -pelistä.


Sivulta kopioitua:


"Ylen 7–12-vuotiaille suuntaamassa Rosan koodi -pelissä lapsi seuraa jännittävää tarinaa sekä innostuu ohjelmoinnista viihteellisellä tavalla. Alakouluissa alkaa syksyllä 2016 ohjelmointiopetus, joka kuuluu kaikkiin oppiaineisiin. Rosan koodi tarttuu osaltaan tähän ajankohtaiseen teemaan.
Rosan koodi -peliin törmää esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, YouTubessa, Minecraft-pelissä ja myös ei-digitaalisissa ympäristöissä kuten vieraillessaan kirjastossa tai museoissa. Ratkaistessaan niistä löytyviä kooditehtäviä pelaaja palkitaan Rosan koodi -animaatiojaksoilla. Animaatiotarinassa Rosa on supersankari, joka pelastaa maailman pahalta Griefmasterilta. Pelaajan tehtävä on toimia kuten koodeja keräävä Rosa.


Peliä pelataan rosankoodi.fi -sivulla, jossa on näkyvillä kaikki kooditehtävät sekä ohjaukset kunkin tehtävän äärelle. Ratkaistuaan tehtävän pelaaja palaa sivulle syöttämään tehtävästä saadun koodin. Saapuessaan ensimmäisen kerran sivulle pelaajalle tulee näkyviin Rosan koodi -animaation ensimmäinen jakso. Loput tarinan palaset hän näkee edetessään pelissä. Rosankoodi.fi -sivu avataan syyskuun lopussa.


Rosan koodi -peli on käynnissä 1.10.–31.12.2016, jolloin alakouluikäisten lasten fanittamat henkilöt ratkaisevat tehtäviä malliksi YouTubessa julkaistavissa pelivideoissa. Projektissa on mukana useita yhteistyökumppaneita kuten kirjastot, museot, koulut, Helsingin yliopisto sekä koululaisten Galaxi-ohjelma ja Yle Oppiminen.


Käsikirjoitus Jari Mäkipää
Animaatiot ja valokuvat Inka Kamula ja Lars Johnson
Toimitussihteeri Mari Keinänen
Tuottajat Wesa Aapro ja Timo Lehtinen"



Täältäkin löytyy tietoa.



Aika makea juttu! Peli toimii monella sellaisella alustalla, jota lapset käyttävät jo muutenkin. Nyt on hyvin aikaa polkaista lukuvuosi käyntiin ja aloittaa sitten Rosan koodi -pelin pelaaminen syyskuun lopussa. Aion ehdottomasti kokeilla tätä!

lauantai 15. marraskuuta 2014

Koodaamisesta

Hämmästyin, kun huomasin, etten ole kirjoittanut tähän blogiin sitten syyskuun. Tässä näkyy se, että kirjoitan monia blogeja. Tämä "emoblogi" jää näköjään ajoittain heitteille. No, nyt on taas vähän yleisempää asiaa, joten istahdin koneen ääreen.

Tällä kertaa pohdin koodaamista koulumaailmassa. Tähän minut innoitti aamulla Facebookiin linkitetty Helsingin Sanomissa julkaistu Jussi Sippolan kirjoitus "Näillä vinkeillä pääset alkuun koodin opettelussa".

OPS 2016 -luonnoksessa puhutaan koodaamisesta koulussa paljon. Tämä herättää monessa opettajassa hämmennystä ja onkin hienoa, että julkisuudessa on alkanut näkyä Jussi Sippolan tekstin kaltaisia, käytännönläheisiä kirjoituksia aiheesta.

Opetus vuosiluokilla 1-2 -kohdasta OPS 2016 -luonnoksessa löytyy tämä:


"Käytännön taidot ja oma tuottaminen: Koulutyössä harjoitellaan laitteiden, ohjelmistojen ja palveluiden käyttöä ja opetellaan niiden keskeisiä käyttö- ja toimintaperiaatteita. Samoin harjoitellaan näppäintaitoja sekä muita tekstin tuottamisen ja käsittelyn perustaitoja. Oppilaat saavat ja jakavat keskenään kokemuksia digitaalisen median parissa työskentelystä sekä ikäkaudelle sopivasta ohjelmoinnista."

Opetus vuosiluokilla 3-6 -luonnoksessa puolestaan kirjoitetaan näin:


"Ohjelmointia kokeillessaan oppilaat saavat kokemuksia siitä, miten teknologian toiminta riippuu ihmisen tekemistä ratkaisuista."

Kun haen hakukoneella määritelmää sanalle koodaus, saan vastauksen, että koodaus voi viitata eri asioihin: algoritmi, koodaus-dekoodaus -järjestelmä tai ohjelmointi. 

Algoritmi on yksityiskohtainen kuvaus tai ohje siitä, miten tehtävä tai prosessi suoritetaan; jota seuraamalla voidaan ratkaista tietty ongelma.  Algoritmi on alunperin matemaattinen käsite. Alakoulussa opetettavat menetelmät kuten jakokulmassa laskeminen ja allekkainkertominen ovat algoritmeja. Nykyisin algoritmin käsite liitetään kuitenkin erityisesti tietotekniikkaan. 

Koodausjärjestelmä on minulle oudompi käsite. Siis tietenkin ihan järkeenkäypää, järjestelmä, jolla koodataan. Mutta mitä se koulussa tarkoittaa? Google-haku sanalla ei tuonut lisävalaistumista. Selityksiä otetaan vastaan!

Ohjelmointi tarkoittaa tietokoneelle tai vastaavalle laitteitteelle jollain tavalla annettavia toimintaohjeita. Tietokoneille ohjeet on annettava konekielellä, jotta laite ymmärtää. Jokainen opettaja taitaa tunnistaa tilanteen, jolloin annetut ohjeet eivät tehoa oppilaisiin ja tuntuu, että puhuu latinaa seinille. Ehkä tämän ohjelmoinnin kanssa on vähän sama tunne...

No mitenkäs tämä kaikki sitten näkyy koulussa?

Uusi Ops:han tulee toki voimaan vasta sitten 2016. Mutta eihän mikään estä ja on ehkä suorastaan järkevää alkaa opetella näitä asioita jo nyt.

Yksi Jussi Sippolan mainitsemista koodaamisen harjoitteluun sopiva sivu on Koodaustunti.fi . Sitä minä olen jo käyttänyt tai tarkemmin sanottuna antanut oppilaitteni käyttää. Olen kirjoittanut siitä luokkakohtaisessa blogissani jo jo viime keväänä. Silloin siinä oli vielä hassuja alkuvaikeuksia, eli ohjeet tulivat milloin milläkin kielellä. Se ei kuitenkaan haitannut, vaan oli ihan hauskaa. Nyt tällaisia ongelmia ei varmaankaan enää ole. Mutta Koodaustunti on siis kokeiltu ja hyväksi todettu. 

Codeacademyä en ole kokeillut. Se vaatii rekisteröitymisen, mutta sen myötä ei tarvitse aloittaa joka kerta alusta. Ehdottomasti aion kokeilla tätä. 

Kolmas Sippolan artikkelissa mainittu sivusto on Lightbot. Myös tämä on minulle vielä tuntematon. Kokeilen ja kerron sitten, mitä pidin.