sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Blogeja ja muuta mukavaa

Facebookin Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa -ryhmässä oli linkki blogiin nimeltään Maikan työkalupakki. Vaikutti tosi hyvältä! Samantyyppistä kokemusten ja linkkien jakamista kuin minun ja muutaman muun opettajan ylläpitämässä Luokanopettajat ja tietotekniikka opetuksessa. On mukavaa löytää opettajia, jotka ovat samalla aaltopituudella. Toivottavasti tällaiset opetustyötä ruohonjuuritasolla tekevien ihmisten blogit saavuttavat mahdollisimman paljon lukijoita ja jokainen löytää itselleen sopivan tyylisen kirjoittajan, jonka kokemuksia seurata.

Maikan työkalupakki määrittelee itsensä paikaksi, josta löytyy " Mielenkiintoisia sähköisiä opetusratkaisuja Töölön yhteiskoulun opettajille ja muillekin". Kiitos meidän muidenkin puolesta!

Äkkilukemalta löysin monta sellaista sivua tai sovellusta, josta minäkin olen kirjoittanut, mutta myös paljon uutta. Usein pitämissäni koulutuksissa nousee esiin se, että tarjontaa opetusalalla hyödennettäviin sovelluksiin on niin paljon, että moni hämmentyy, eikä ehkä osaa sitten hyödyntää mitään. On siis hyvin tärkeää ja hyödyllistä, jos me kaikki jaamme ajatuksiamme siitä, mikä toimii ja mikä ei.

Itsekin huomaan melko usein myös ihmetteleväni oppilaiden kykyä omaksua vaikka mitä. Nimeomaan siitä näkökulmasta, että usein luulemaani nuoremmat lapset osaavatkin esimerkiksi pelata jotain peliä. Saarella-peli on tästä viimeisin esimerkki. Toki ekaluokkalaisten peli eroaa kuudesluokkalaisten pelistä, mutta samat perusrakenteet yhteistyössä ja pelin kikkojen selvittämisessä kuitenkin näkyvät.


lauantai 16. marraskuuta 2013

Veso-koulutus Järvenpäässä

Olin tänään kouluttajana Järvenpäässä vesokoulutuksessa. On hieno tunne, kun tulee kutsutuksi uuteen koulutustilaisuuteen sen perusteella, että joku on niin tyytyväinen edelliseen koulutukseeni. Näin kävi tässä, nimittäin Haarajoen koulun rehtori kuunteli juttujani KuumaPOP-tapahtumassa lokakuun alussa ja kävi kysymässä, jos pääsisin tähän tämänpäiväiseen mukaan. Onneksi kalenterissa oli tilaa.

Aiheenani oli, kuten edellisessäkin koulutuksessa, luokanopettaja ja tietotekniikka yleisesti ja matematiikkapeli Sumdog tarkemmin. Oli taas selkeää käydä läpi luokkakohtaisten blogien avulla sitä, mitä oikeasti olemme Ohkolan koululla tehneet. Ja onhan blogissa myös muita kirjoittajia, joten kokemukset eivät rajoitu vain meidän kouluumme.

Aloin kirjoittaa tätä blogia alkuvuodesta, mutta kuten olen ennenkin todennut, minusta alkoi tuntua siltä, että aiheet olivat kovin hajanaisia. Välillä kokemuksia käytännön opetustyöstä, toisinaan taas yleisempiä ajatuksia. Sen vuoksi siis perustin nuo käytännön kokemuksia jakavat luokka-asteittain rajatut blogit tänä syksynä. Ne toimivat jo nyt myös itselleni päiväkirjana. Joskus tuntuu vähän hölmöltä kirjoittaa suunnilleen sama teksti eri luokkien sivulle, mutta toisaalta moni saattaa lukea nimenomaan oman opetusryhmänsä blogia, eikä huomaa katsoa vierekkäisten luokkien sivuja. Sen olen kyllä todennut, että hyvin moni asia toimii eri-ikäisilläkin. Koulun pienimmät yllättävät minut jatkuvasti taidoillaan ja toisaalta isoimmat innostuvat sellaisistakin asioista, joiden minä saatan kuvitella olevan jo vähän lapsellisia heille.

Kävin siis läpi kaikkea sitä, mitä tvt:hen liittyvää olen koulussa tänä syksynä tehnyt. Sumdog:ia esittelin vähän tarkemmin, mutta osansa saivat myös eTwinning, Petran Planeetta, Saarella-peli, DreamBroker, Peda.net ja moni muu!

Toivon, että tämän päivän koulutettavat saivat ideoita ja intoa omaan työhönsä. Keskustelu oli hyvää ja monenlaisia kommentteja kuultiin. Yksi opettajista sanoi lopussa lähtevänsä lounaalle paremmalla tuulella kuin oli aamukahdeksan jälkeen ollut saapuessaan kolmen tunnin työpajaani. Hyvä niin!

Missähän koulutan seuraavaksi?

maanantai 21. lokakuuta 2013

eTwinning'iä ja Saarella-peliä

Palasin viime yönä Sisiliasta Euroopan eTwinning-lähettiläiden konferenssista. Meitä kollegoitamme kouluttavia lähettiläitä on Euroopassa yhteensä noin 900, joista nyt koolla 200.


 
Mahtavaa ja voimannuttavaa tavata opettajia ympäri Eurooppaa. Suomesta meitä oli yhteensä seitsemän. eTwinning kouluttaa opettajia monilla erilaisilla tavoilla ja aina joskus on mahdollisuus päästä ulkomaille. Tämä pätee siis myös ihan tavallisiin eTwinning-opettajiin, ei tarvitse toimia kouluttajana kuten minä.
 
Olin itse esittelijänä työpajassa, jossa puhuttiin verkkokoulutuksista. Minulla oli myös lyhyt puheenvuoro samasta aiheesta ensimmäisen iltana best practices/ parhaat käytänteet -työpajassa, jossa kaikki osanottajat oli jaettu kuuteen ryhmään, joissa kussakin kuultiin tunnin aikana neljää puhujaa.

Olin itse erityisen kiinnostunut Creative Commons (CC) -lisenssejä selittävästä pajasta sekä Flipped Classroom -työpajasta. Ruoka oli hyvää, sää lämmin ja meri kaunis!
 
Kannattaa rekisteröityä eTwinnigiin! Näin se tapahtuu:  


 
 
Toinen tällä hetkellä "tapetilla oleva" asia on Saarella-peli. Se aukeaa ja toimii toistaiseksi parhaiten Chrome-selaimella ainakin minun kokemukseni mukaan. Pelasin juuri skotlantilaisen tuttavani ja hänen 12-vuotiaan poikansa kanssa pari peliä. Skotlannissa heillä taisi olla käytössä Safari- ja Firefox-selaimet. Yksi peli kesti kolmella pelaajalla pari kymmentä minuuttia. Olimme kaikki innoissamme yrittäessämme keksiä, miten tulemme autiolla saarella mahdollisimman hyvin toimeen.
 
Peli on vielä testausvaiheessa ja siitä etsitään nyt viimeisiä pikkuvirheitä. Tässä on ainesta koulukäytön menestystarinaksi, niin hyvin peli opettaa demokratiaa, äänestämistä, yhteistyön merkitystä jne. Yksittäinen peli ei kestä kauaa, mukana voi olla monia pelaajia samassa pelissä ja seuraavassa pelissä voi sitten taas yrittää saavuttaa korkeamman onnellisuuden tason. Innostuin kovasti!


tiistai 8. lokakuuta 2013

Ovi-hanke

Olin kuullut Ovi-hankkeesta jo toki aiemminkin, mutta aktivoiduin tässä viime päivinä tutustumaan hankkeen sivuihin kunnolla.

Liitän tähän heidän sivuiltaan kopioitua tekstiä:

"Tervetuloa OVI-hankkeen sivuille!

OVI-lyhenne tulee sanoista Oppimispeleihin ja virtuaalimaailmoihin perustuvat ratkaisut tukemassa opetuksen laatua ja uudistumiskykyä. Kyseessä on opetushallituksen rahoittama hanke, jonka päätavoite on edistää virtuaalisten oppimisympäristöjen (erityisesti virtuaalimaailmojen) ja pelinomaisten oppimissovellusten pedagogisesti mielekästä opetuskäyttöä.

Haluamme esitellä opettajille erityisesti matalan kynnyksen peli- ja virtuaaliympäristöratkaisuja, pieniä palasia, joita kuka tahansa opettaja uskaltaa kokeilla omassa arjessaan."

Kun sivuilla liikkuu Oppimispelit-kohtaan, pääsee käsiksi satoihin linkkeihin hyviin oppimispeleihin. Pelit on jaoteltu oppiaineittain tai -aiheittain ja niiden sisällä vielä luokka-asteittain.

Taas hankkeen sivuilta kopioitua:

" Yleissivistävään opetukseen soveltuvat pelit

Näille sivuille on koottu pelejä, joita voidaan hyödyntää eri aineiden opetuksessa peruskoulussa ja lukiossa. Pelit ja materiaalit on jaoteltu karkeasti oppiaineittain, tosin jotkut pelit saattavat soveltua useampaan aineeseen. Sivuja päivitetään jatkuvasti ja etsimme koko ajan uusia pelejä tai pelinomaisia materiaaleja näille sivuille.

Tavoitteemme on koota sivuille myös opettajien kokemuksia pelien käytöstä opetuksessa. Toivomme käyttäjäkokemuksia ja palautetta oppimispeleistä, jotta voimme nostaa hyväksi koetut pelit esiin. Kaikki arviointipalaute peleistä on meille tärkeää! Arviointi oppimispelistä-linkistä pääset sähköiseen arviointikaavakkeeseen.
Jos olet kokeillut pelejä tai virtuaalimaailmoja omilla tunneillasi, voit jakaa näitä ns. hyviä käytänteitä muiden opettajien kanssa myös täyttämällä "open kortin"."


Tänään on koulujen välinen jalkapalloturnaus täällä Mäntsälässä ja sen myötä vajaita luokkia paikalla. Yksi opettaja on mukana peleissä, joten me jäljelle jääneet teemme työtä hieman poikkeuksellisissa olosuhteissa. Ensimmäisellä tunnilla mnulla oli vain muutama kuudesluokkalainen, joille näytin Ovi-hankkeen pelisivut. He viettivät tunnin kiertelemällä peleissä.

Nyt oma vajaa neljäsluokkani tekee samaa. Kehoitin heitä kertomaan, jos joku peli tuntuu erityisen hyvältä. Voin sitten nostaa sen omaksi linkikseen luokan nettisivuille. Tulen toki jatkossa kertomaan tietyillä tunneilla täsmällisesti, mitä peliä oppilaiden tulee pelata. Mutta on kuitenkin järkevää näyttää heille koko tarjonta. Oppilaat ovat niin erilaisia, että yksi juttu palvelee toista ja jokin ihan muu toista. Hyvien oppimispelien esittely koulussa saattaa myös vaikuttaa myönteisesti kotona pelattaviin peleihin.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Oppikirjat vai ei?

Aamulla pisti Twitterissä silmääni Niina Rantapuun tweetti hänen uudesta blogitekstissään ansiokkaassa blogissa Open opas. Niina on yläkoulun äidinkielenope, mutta opettaja mikä opettaja! Moni ajatus sopii vallan mainiosti myös alakouluun.

Niina oli kirjoittanut oppikirjattomasta opetuksesta aiemminkin ja nyt. Luin jutut ja hämmennyin. Vaikka olen erittäin aktiivinen tietotekniikan käyttäjä, olen silti vannoutunut oppikirjojen kannattaja. Onko siis aika haastaa ajattelumaailmani?

Twitterissä näkyi innostuneita viestejä aiheen ympärillä. Hyvä on se, että mielipiteet olivat sekä puolesta että vastaan, tai ainakin sopivan kriittisiä. Mahtavaa on se, jos oppilaat saadaan etsimään ja kokoamaan tietoa itse. Aloitetaan vaikka katsomalla opetussuunnitelmasta, mitä pitäisi oppia! Mutta mihin tallennus? Meillä ei ole koneita läheskään kaikille. Tietoa pitäisi siis sekä etsiä että tallentaa netin ulkopuolelle. Tarvitaanko laite jokaiselle, ennenkuin tähän voidaan ryhtyä? Siis jokaiselle koko koulussa?

Entä vaikuttaako oppilaan kyky löytää oleellinen tieto liikaa hänen mahdollisuuksiinsa oppia? Ryhmätöitä? Miten arviointi?

Huh, olenko todella näin juuttunut vanhaan ajatteluun? Ja kaiken aikaa olen kuvitellut olevani ennakkoluuloton ja rohkea!

Nyt ajatellen tuntuu ihan mahdolliselta jättää jostain oppiaineesta työkirja pois. Näinhän on usein jouduttu tekemäänkin säästöjen nimessä. Mutta kyllä minä olen silloin aina itse vääntänyt monistettavaa materiaalia vihkoon liimattavaksi. Ja eivät varmaan ihan pienet alakoululaiset pystykään korvaamaan omalla tiedonhaulla hyvää työkirjaa tai opettajan laatimia tehtäviä.

Mutta entä alakoulun isommat oppilaat? Kyllä, he pystyisivät ainakin sopivissa pareissa tai ryhmissä löytämään tietoa annetusta aiheesta. Mutta laatu? Löytyisikö oleellinen? Kokevatko oppilaat mielekkääksi etsiä ja tuottaa materiaalia itse?

Ja sitten jos vien ajattelua eteenpäin ja kuvittelen jättäväni tekstikirjan pois... Huh! Tuntuu työläältä! Joudunko tekemään paljon aiempaa enemmän valmistellessani tunteja? Läpikäytävän aineiston aikataulutus? Kokeet? Pystynkö luottamaan oppilaisiin tarpeeksi?

Niin paljon ajatuksia tämä sai aikaan, että aion haastaa itseni kokeilemaan oppikirjattomuutta jossain oppiaineessa ensi lukuvuonna. Harjoittelen sitä jo tänä vuonna jonkinlaisilla projekteilla. Ympäristö- ja luonnontiedossa ehkä? Vai äidinkielessä?

Niina Rantapuulla on muuten tekeillä hieno yläkoulun äidinkielen oppimateriaali, kannattaa käydä katsomassa!

tiistai 24. syyskuuta 2013

Kiireitä...

En ole vähään aikaan kirjoittanut tähän blogiin. Näin lukuvuoden alkuvaiheissa on niin paljon kaikkea, että ei tunnu löytävän sellaista taukoa, jolloin saisi kerättyä ajatukset kasaan ja näppäimistön kautta tänne muidenkin luettavaksi. Nyt yritän.

Perustin kesän alussa oman toiminimen, koska erilaisia luokanopettajan työn ulkopuolisia koulutus- yms. hommia alkaa olla enemmän ja enemmän. Moni kehoitti aloittamaan yritystoiminnan. Nyt onkin hassua, kun koko ajan tulee erilaisia yhteydenottoja yrittäjyyden vuoksi. Yrittäjäjärjestöistä, kirjanpitäjiltä jne. Minä yritän sitten selittää, että kyse on on ihan pienestä jutusta, muutama koulutuskeikka silloin tällöin! Olen samalla esimerkiksi opetellut maksamaan ennakkoveroja.

Viihdyn kyllä mahdottoman hyvin myös aikuisten edessä kertomassa eTwinningistä tai tvt:n käytöstä koulussa, mutta sydämeni on kuitenkin luokassa oppilaiden luona. Eli ainakin toistaiseksi pysyn luokanopettajana ja teen näitä muita juttuja hyvin sivutoimisesti.

Olen nyt tänä lukuvuonna siis neljännen luokan luokanopettaja Ohkolan koululla Mäntsälässä. Jo kymmenes lukuvuosi siellä! Palasin myös Mäntsälän alakoulujen tvt-koordinaattorin hommaan. Sen myötä pyrin nyt syys-marraskuussa vierailemaan kaikilla kuntamme alakouluilla juttelemassa, missä mennään tietokoneiden ja muun siihen liittyvän kanssa heidän koulullaan. Sen myötä on sitten tarkoitus järjestää täsmäkoulutusta ja ohjata oikeita ihmisiä ottamaan yhteyttä toisiinsa. Olen jo lähetellyt sähköposteja kaikille opettajille.

KuumaTVT-hankkeessa olen coachina nurmijärveläisen Raine Ruokokosken kanssa Opettajien etä- ja täydennyskoulutushankkeessa, jossa yritämme saada näiden kymmenen kunnan opettajia jakamaan tvt-osaamistaan tekemällä pieniä videoita DreamBrokerin ohjelmilla. Vähän on ollut kankeaa tähän mennessä, mutta toivotaan, että innostus ja uskallus kasvaa. Olen periaatteessa myös ilmoittautunut kouluttajaksi lähikoulutuksiin, mutta voi olla, että siihen ei riitä aika. Päädyn tosin mahdollisesti kiertämään taas kuntia opettamassa ja rohkaisemassa tuon videointi-pilotin tiimoilta.

Opetushallitukselle teen edelleen innolla eTwinning-koulutuksia. Kävin viime viikolla kouluttamassa Kirkkonummella. Mahtava ilta! Loppuyhteenvedossa opettajilla oli hienoja ideoita tulevista kansainvälisisistä projekteista! Kiitos vielä teille siellä Kartanonrannan koululla!

Pyrin myös ylläpitämään yhdessä muiden kirjoittajien kanssa aktiivisesti luokkakohtaisia blogeja tvt:n käytöstä ko. luokka-asteella. Joskus jaksaa kirjoittaa enemmän, joskus taas ei.

Viikonloppuna ompelin torkkutäkin ja sain sillä pidettyä itseni pois tietokoneen äärestä yhden päivän ajan!

torstai 12. syyskuuta 2013

Petran planeetta

Minuun otettiin taannoin yhteyttä Dramaforum'ista. Heidän tuotteitaan ovat Petra-kirjasarja, Petran planeetta -virtuaalimaailma ja Petran planeetta -virtuaalikoulu.

Petran planeetta -virtuaalimaailman esittelyvideo on tässä:


Minua pyydettiin mukaan kehittämään virtuaalikoulua. Alla on esittelyvideo:

 
 
Koska lupauduin kehittämistiimiin mukaan, koulumme kakkoset, kolmoset ja neloset saivat tänään luokkatunnuksensa virtuaalikouluun. Lähetin äsken Wilma-viestin joka ikiseen ko. luokkien kotiin ja ilmoitin käyttäjätunnuksen ja salasanan. Jokohon joku kirjautuu jo tänään?

 
Huomenna aletaan tutustua sivuihin koulussa! Raportoin sitten blogin luokkakohtaisilla sivuilla, miten meidän on käynyt seikkailuissamme!
 
Lisääkin näitä alkuvaiheen käyttäjiä kaivataan tuohon virtuaalikouluun. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä maria.lindqvist(at)dramaforum.fi.



perjantai 6. syyskuuta 2013

Campus-seminaari ja kunniamaininta

Olin keskiviikkona Helsingissä Campus-seminaarissa. Mahtava tilaisuus, kannattaa yrittää ehtiä ilmoittautua ensi keväänä! Tilaisuus järjestettiin kolmatta kertaa. Olin paikalla kaksi vuotta sitten, mutta viime vuonna sairastuin. Ehdottomasti menen taas paikalle ensi vuonna, jos vain paikan saan! Tilaisuutta voi myös seurata netin kautta livenä ja kaikkien puhujien puheenvuorot tulevat ensi viikolla seminaarin nettisivuille näkyviin. Sieltä löytävät myös edellisen vuosien puheenvuorot ja niitä saa vapaasti käyttää opetuksessa.

Sain tänä vuonna Campus-seminaarissa mahtavan kunnianosoituksen. Meidän koulullamme viime keväänä tehty "Ohjevideo tulokkaille" sai kunniamaininnan.



Tuntui mahtavalta, että tällainen tavallisella pienellä alakoululla tehty video arvostettiin niin korkealle. Meillä ei ole mitään hienoja laitteita, eikä lopputulos ole mitenkään hirveän taidokas. Mutta hellyttävä ja sanomansa läpi vievä kyllä! Olen todella ylpeä oppilaista!

Seminaarissa esitettiin koulullamme tämän lukuvuoden toisella kouluviikolla kuvattu pätkä, jossa kerron videon syntyvaiheista. Video näkyi suureksi yllätyksekseni myös MTV3:lla torstaina ja on sen myötä nyt nähtävissä Katsomo.fi:ssä.

Että tällainen vähän erikoisempi kouluviikko on nyt takana.

lauantai 31. elokuuta 2013

Tietotekniikkaa tunti viikossa?


Minä työskentelen pienellä, viiden opettajan alakoululla. Meillä on vähän alle 100 oppilasta ja 15 oppilasverkossa olevaa pc-konetta. Neljässä luokkahuoneessa on yksi tietokone, johon on on liitetty dokumenttikamera ja dataprojektori. Viidennessä luokassa ovat loput koneet, eli se on tavallaan atk-luokka. Tosin se on myös minun luokkani kotiluokka. Vanhassa kiinteistössä on suurehkoja luokkatiloja ja minulla on vähän oppilaita. Mahdumme hyvin!

Minä olen ollut enenevässä määrin innostunut tvt:n käytöstä opetuksessa jo vuosia. Olenkin ollut onnekas, koska oppilaillani on ollut suora pääsy koneille. Olen jo vuosien ajan myös suunnitellut muiden luokkien tuntejani niin, että hyödynnämme tieto- ja viestintätekniikkaa. Enkä ole toki ainoa opettaja koulullamme, joka ajattelee näin.

Tänä lukuvuonna halusimme varmistaa, että kaikki koulumme oppilaat pääsevät säännöllisesti oppimaan tietokoneen käyttöä ja harjoittelemaan erilaisia sovelluksia. Lukujärjestystä tehdessä minulle järjestettiin jokaiselta luokalta 1-6 yksi viikkotunti äidinkieltä, joka korvamerkittiin tvt:ksi. Olin tästä innoissani, mutta sitten sattui silmiini opetusneuvos Asko Lipon kommentti: "Sitten on kouluja, joissa oppilaalla on vain yhden tai kahden tunnin ajan viikossa mahdollisuus hyödyntää teknologiaa opiskelussa."

No, on Asko Lipon puheessa tietysti pointti. Mutta enpä anna sen nyt masentaa. Nykytilanne on jo huomattava parannus muutaman vuoden takaiseen. Ja olen luottavainen sen suhteen, että etsimällä sisältöjä luokan muusta opetuksesta, integroituvat nämä yksittäiset tunnit kuitenkin hyvin kokonaisopetukseen.

Tämän blogin yläpalkista pääsee tutustumaan luokkakohtaisiin kokemuksiin.


tiistai 27. elokuuta 2013

KuumaTVT:stä

Olen ollut iltapäivän Heurekassa KuumaTVT-hankkeen agentti-koulutuksessa. Ei ole kyse mistään salamyhkäisestä, vaan siitä, että alueen opettajien joukosta on taas saatu kokoon edustava joukko tvt:stä innostuneita opettajia, jotka ovat halukkaita jakamaan osaamistaan kouluilla lähikoulutusten muodossa.

Olemme kuulleet jo toteutetuista koulutuksista, tutustuneet toisiimme ja ainakin minä olen innostunut. Minulla on toki paljon kokemusta kouluttamisesta eTwinning-hankkeen parissa, mutta tälläinen koululle sijoittuva "rautalankakoulutus" on uusi konsepti. Täällä oppii itsekin lisää, paljon uusia linkkejä on lisättynä suosikkeihin.

Uskon vahvasti jakamiseen. Ei se ole millään lailla minulta tai oppilailtani pois, jos joku toinen opettaja minun avullani rohkaistuu tai oppii kokeilemaan jotain uutta. Me kaikki voisimme joskus vilkaista ympärillemme ja huomata, että lähellä on joku, jolle neuvoa jotain. Ja usein voisi varmaankin tarkistaa myös omia asenteitaan sen suhteen, että osaa pyytää ja vastaanottaa apua. Eikä pidä unohtaa oppilaita! He osaavat vaikka mitä!

maanantai 12. elokuuta 2013

Koulu alkaa!

Takana on hyvä ja innostava suunnittelupäivä kollegoiden kanssa. Meillä on Ohkolan koululla todella hyvin yhteentoimiva porukka, mistä ei voi olla kuin hyvin onnellinen.

Kaikki perusjutut ovat nyt valmiina. Kirjat pinoissa, kynät, kumit ja vihkot laskettuina valmiina jaettavaksi jne. Luokan seinät ammottavat tyhjyyttään, mutta on hienoa alkaa täyttää niitä neljäsluokkalaisten kanssa yhdessä.

Vähän jännittää tuleva tietotekniikka-rupeama. Viikkotunti tvt:tä luokilla 1-6 kullakin. Jokaiselle luokalle pitäisi saada opetettua juuri heidän ikäluokalleen ja ryhmälleen sopivalla tavalla oleelliset asiat. Näyttää siltä, että saan avustajan näille tunneille mukaan, mikä on erityisesti pienempien kohdalla tarpeen. Tietokoneita on vain kymmenen, lapsia aina noin puolitoista-kaksinkertainen määrä, luokasta riippuen. Suurimmalla luokallamme on 19 oppilasta, pienimmällä 12.

Olen suunnitellut, että kaikilla luokilla opetellaan ja harjoitellaan ensinnäkin Word'in käyttöä. Ja Paint. Excel varmaan kakkosista ylöspäin. PowerPoint luultavasti kaikilla. Kaikki tulevat tekemään jotain elokuvaa tai vastaavaa. Pienimmät ottavat kuvia digikameralla. Animaatioita tehdään. Lahtelaisen Renkomäen koulun Youtube -kanavalla on muuten paljon hyviä esimerkkejä. Meillä on Ohkolassa pitkä historia erilaisten käsikirjoitettujen, juonellisten lyhytelokuvien tekemisessä, joten isommat pääsevät taas käymään läpi koko elokuvan teon kaaren.

Saamme ehkä joksikin aikaa käyttöömme iPadeja. Se onkin minullekin sitten ihan uusi maailma. Jos editoimme elokuvia tietokoneilla, käytämme MovieMaker -ohjelmaa. Jos taas padeilla, siellä onkin sitten ihan omat, hienot elokuvaohjelmat, näin olen ymmärtänyt!

Ja tietysti netti on pullollaan vaikka mitä! Pelaamme pelejä, etsimme tietoa, otamme yhteyksiä ympäri maailmaan jne.

Kaikesta tästä tulen raportoimaan uudessa blogissa Luokanopettajat ja tietotekniikka, jossa kanssani on muitakin innokkaita luokanopettajia kirjoittamassa kokemuksistaan tieto- ja viestintätekniikasta eri alakoulun luokilla. Tässä blogissa jatkan yleisluontoisempaa pohdintaa koulumaailman ihmeellisyyksistä.

lauantai 10. elokuuta 2013

Uusi blogi!

Mahtavaa! Olin jo keväällä ajatellut, että haluaisin ruveta kirjoittamaan tarkemmin, mitä olen puuhaillut eri luokka-asteella opiskelevien lasten kanssa tietokoneiden, videoinnin jne. parissa. Siis juttuja tieto- ja viestintätekniikasta niin, että kokemukset löytyvät ko. luokan sivulta . Nyt on löytynyt jo kaksi muutakin samoista asioista innostunutta opettajaa ja lisääkin toivon löytyvän! Tämän blogin yläreunassa on kohta "Kokemuksia eri luokka-asteilta". Se vie uuteen blogiin, jossa meitä kirjoittajia on useampi.

Odotan innolla tätä uutta vaihetta blogi-kirjoittajana. Jatkan tässä blogissa yleisempien asioiden käsittelyä, mutta siirrän selvät luokkakokemukset uusille luokka-aste -kohtaisille sivuille. Jossain vaiheessa, kun materiaalia alkaa (toivottavasti) olla jo paljon, on helpompi löytää ideoita, kun jako on tällainen. Tämä on ainakin ajatukseni.

Nyt on sitten viimeinen kesäloman viikonloppu. Monta työhön liittyvää roolia täytyy taas saada toimimaan yhdessä. Olen luokanopettaja, Mäntsälän alakoulujen tvt-koordinaattori taas tauon jälkeen, eTwinning-kouluttaja ja vielä vahvasti mukana KuumaTVT-hankkeessa.

En mitenkään tietoisesti silloin vuosia sitten päättänyt suuntautua tietotekniikkaan, mutta näin tässä vain on käynyt. Olen toisaalta hyvin innostunut käsillä tekemisestä, käsitöistä, kuvaamataidosta ja sellaisesta. Pysyy tasapaino asioissa...

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kesäloman viimeinen viikko

Kävin tänään koululla pitkästä aikaa. No, itseasiassa vietin siellä pari tuntia kolmisen viikkoa sitten, kun vein työläppärini päivittymään kunnan hallintoverkkoon.

Nyt vietin hetken luokassa. Seinät ovat paljaat, pulpetit ja tasot tyhjiä. Kovasti tulee taas eloa seinien sisälle ensi viikolla. Me Mäntsälässä aloitamme koulun tiistaina 13.8.

Avasin kaikki tietokoneet, mutta eivät ne lähteneet kesän jäljiltä ruksuttamaan mitään päivityksiä. Samat laitteet ovat paikoillaan, yleensä kesän aikana on muutama liisattu (näyttää hassulta) kone mennyt vaihtoon, mutta nyt ei ollut millään lähdön aika.

Ensimmäisellä kouluviikolla kukin luokanopettaja opettaa vain omaa luokkaansa, joten varsinainen tvt-opetus muille luokille alkaa vasta toisella viikolla. Minulla on siis yksi viikkotunti koulumme jokaiselta kuudelta luokalta merkitty tvt-tunniksi. Äidinkieltä ne ovat virallisesti. Luulen ainakin nyt vielä ehtiväni, muistavani ja jaksavani kirjata tänne blogiin luokkakohtaisesti mitä heidän tvt-tunnillaan teimme. Saa nähdä! Teen parhaani!

KuumaTVT-hankekin on käynnistymässä taas loman jälkeen. Minä olen toisena opettajana  koordinoimassa etä-ja videokoulutuspilottia, jossa pyritään opettamaan ja innostamaan opettajia ensinnäkin jakamaan tvt-osaamistaan tekemällä lyhyitä videoita DreamBrokerin sivuilla ja jakamalla niitä sitten muille Kuuma-alueen opettajille ja toisaalta käyttämään videoita omaan kehittymiseensä ja myös opetukseen. KuumaTVT-hankkeessa on myös monia muita hienoja pilotteja taas alkamassa.

Hyvää työvuotta kaikille!

torstai 11. heinäkuuta 2013

Uusia, luokkakohtaisia sivuja

Vähän on kesäflunssainen olo. Vietän tässä vähän aikaa tietokoneen ääressä. Tein äsken jo valmiiksi jokaiselle luokka-asteelle oman sivun tänne blogiin. Kuten olen kertonut aiemmin, minulla on tulevana lukuvuonna jokaiselta koulumme luokka-asteelta yksi tunti viikossa korvamerkittyä tvt-opetusta.

Yritän jaksaa kirjata tänne blogiin, mitä teen minkäkin luokan kanssa. Blogi tulee siltä osin toimimaan minulle itsellenikin päiväkirjana tulevia lukuvuosia varten. Ja toivottavasti muistiinpanoistani on apua ja hyötyä muille. Nyt tietyn vuosiluokan opettaja voi helpommin löytää sopivia materiaaleja omaan opetukseensa.

Hyvää kesän jatkoa kaikille!



tiistai 2. heinäkuuta 2013

Skotlannin kouluvierailusta

Kesäloma on kestänyt jo kesäkuun. Paljon on koettu.

Koulumaailmaan liittyy perheeni Skotlannin lomalla tapahtunut kouluvierailu. Olen tutustunut jo vuosia sitten eTwinning-projektien myötä skotlantilaiseen opettajaan Michael Purvesiin.  Hän lomailee vuosittain Suomessa perheineen ja olemme tavanneet meillä kotona, heidän vuokramökillään ja myös seminaareissa ympäri Eurooppaan. Nyt me vierailimme vuorostamme heillä. Perheiden kesken vietettyjen hienojen hetkien lisäksi me vietimme aamupäivän Michaelin koululla Yester Primary School.

Heillä oli juuri vierailupäivänämme liikuntapäivä ulkona. Sää oli pilvinen, mutta se ei haitannut.

Suurella nurmikentällä oli muistaakseni 13 rastia. Samat lapset kiersivät saman opettajan kanssa ne kaikki läpi. Uusi, innokas liikunnanopettaja oli tehnyt rastiselostukset jokaiselle opettajalle. Paperipinoa plärättiin aina, kun siirryttiin uuteen paikkaan. Aiemmin heillä on yksi opettaja hoitanut samaa rastia koko päivän, nyt siis jokainen opettajakin kiersi jokaisella rastilla.



 
Yksi rasteista oli lepopiste. Siellä juotiin mehua ja syötiin vesimelonia ja porkkanaa. Kiva rasti loppupäässä, mutta hassu niille, jotka aloittivat koko touhun siltä.


Kaikissa ryhmissä oli lapsia jokaiselta luokalta. Nuorimmat upposivat kokonaan säkkihyppelyn säkkeihin.



Vierailemissani luokissa oli urheilun väsyttämiä oppilaita. Heillä oli pöydät pulpettien sijaan. Seinät on peitetty erilaisilla suurilla väripapereilla ja oppilaiden töillä. Oppilaat olivat hyvin kiinnostuneita minusta, Suomesta ja koululaitoksestamme. Viittasin heidän opettajaansa sanomalla "Michael", mikä herätti hilpeyttä ja minua evästettiinkin siitä, että siellä hän on oppilaille "Mr Purves", eivätkä lapset edes tiedä hänen etunimeään.



 
 
Liikuntahalli oli siisti. Normaaleina päivinä osa oppilaista ruokailee näyttämöllä.


Alempien luokkien luokkahuone.


Näkymä opettajanhuoneeseen.

 

Opettajanhuoneen seinästä tuli suoraan kiehuvaa vettä tässä teenjuojien luvatussa maassa. Kahvikupposta ei vieras saanut, mutta höyryävän mukillisen teetä! 
 
 
Lisää alaluokkalaisten luokkahuoneista otettuja kuvia:



 
Henkilökunnan kuvat olivat näkyvillä.




Kieltenopettaja oli rakentanut luokkaansa italialaisen kahvilan, jossa oppilaat harjoittelivat italiaa.


Viikon "tähteä" ei kai ollut valittu sillä viikolla.

 
Koulun kirjastotila:
 


Koulun vanhimpien, eli 13-vuotiaiden luokkatila. Menossa draamatunti.

 
Monet oppilastyöt olivat hyvin samankaltaisia kuin mitä olen teettänyt Suomessa. Esillepanoon oli panostettu.




 
Tauon jälkeen päivä jatkui pihalla. Lounas oli urheilupäivän vuoksi poikkeuksellisesti ulkona.



Oppilaat "tilaavat" maksullisen lounaan etukäteen. Opettaja jakaa ennen ruokailua oppilaille rannekkeet, jotka kertovat minkä annoksen hän on varannut.

 
Meille oli varattu hot dog'it, sen merkkinä keltainen ranneke.


Lounas maksetttiin rehtorille.

 
Keittolan naiset jakoivat ruokaa koulun seinän vieressä. 

 
Lounas nautittiin nurmikolla istuen. Hot dog'in lisäksi oli saanut ottaa salaatteja ja juotavaa.


Oppilaat hoitavat koulun takana olevaa kasvimaata.

 
Koulun etupihan asfalttiin oli maalattu liikennekaupunki.





Jätimme puolenpäivän jälkeen koulun opettajineen taaksemme ja lähdimme uimaan merenrantaan! Hieno ja kiinnostava vierailu! Kiitos! Thank you!

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Hyvää kesälomaa opettajille ja voimia viimeisiin viikkoihin rehtoreille!

Kesäloma on alkanut! Olen vararehtori, mutta pienellä koululla minulla on opettajan työajat, eli lomalla ollaan! Kohta lähdemme YO-juhliin iloitsemaan kahden nuoren ihmisen kanssa heidän hienosta saavutuksestaan.

Toivotan kaikille blogini lukijoille hyvää ja aurinkoista kesää! Kirjoittelen mahdollisesti satunnaisesti kesälläkin, mutta tiiviiimmin taas syyslukukauden alettua.

Terveisin Sari

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Suvivirsi ja muuta videointia

Kevään viimeinen kouluviikko etenee kovaa vauhtia. Allekirjoitin jo todistukset, joten voiton puolella ollaan!

Harjoittelimme kakkosluokkalaisten kanssa virsiä perjantaista kevätkirkko varten. Naapuriluokan opettaja keksi siinä kesken kaiken, että olisipa mukavaa, jos olisimme tajunneet videoida Suvivirren ja laittaa sen sitten koulun nettisivulle vanhemmille näkyviin. Mietin hetken. Koulun videokamera oli käytössä muualla. Kaivoin iPhone'eni käsilaukusta ja annoin sen toisen opettajan käteen. Oppilaat kuoroasetukseen. Tuli tehtyä alkeellinen virhe, kuvasimme ikkunan edessä, joten tausta on kirkkaan valkoinen ja oppilaiden kasvot vähän varjossa. Mutta ei se mitään!

Minä istuin pianon taakse, toinen opettaja kuvasi ja oppilaat lauluivat. Äänityskin hoidettiin ihan vain sillä puhelimella. Videon laatu on vähintäänkin hyvä. Latasin sen saman tien puhelimesta tietokoneelle, saman tien Youtubeen ja sitten upotuskoodilla koulun Pedanet-sivulle (teksti-moduuliin). Idean saamisesta meni noin 20 minuuttia siihen, kun video oli jo esillä.

Ja tässä se on teidänkin katsottavaksenne:

 
 
Olen jo pitkään ihaillut lahtelaisella Renkomäen koululla tehtyjä videoita. Heillä on Youtubessa oma kanava. Meillä Ohkolassa on tehty jo pitkään oppilaiden käsikirjoittamia videoita, mutta emme me ole edes ajatelleet niiden julkaisua missään koulun ulkopuolella. Nyt on alkanut tuntua siltä, että oppilaiden työ saa ansaitsemaansa arvostusta, jos se pääsee laajempaan jakeluun. Tulevana lukuvuonna teemme varmasti paljon videoita ja animaatioita.
 
Olen julkaissut jonkin verran meilläkin tehtyjä videoita joko Vimeossa tai Youtubessa. Tein tänään Youtubeen oman profiilin koulullemme ja alan tästä lähin julkaista koulun juttuja siellä, en enää oman profiilini kautta. Jotkut opettajat kyllä pitävät Vimeota parempana. Ilmainen versio on vähän hidas, joutuu odottamaan videon ilmestymistä julkisuuteen noin tunnin. Muuten se on kyllä hyvä.
 
KuumaTVT-hankeeseen liittyen osallistuin oppituntien jälkeen Googlen Hangout'iin, jossa suunnittelimme tulevan lukuvuoden tavoitteita. Minun tehtävänäni yhdessä toisen opettajan kanssa on organisoida videoiden käyttöä opettajien täydennyskoulutuksessa ja opetuksessa. Tarkoitus on houkutella suuri joukko opettajia tekemään pieniä videoita Dream Broker'illa ja jakamaan niitä sitten muille Kuuma-kuntien opettajille. Tein jo itse yhden videon, vähän harjoitusmielessä. Selitän siinä, miten Tux Paint -piirustusohjelma toimii. Ei videon nauhoittamista pidä ottaa liian vakavasti! Joskus voi suunnitella hirveästi ja käyttää editoimiseen paljon aikaa, mutta usein saa ihan kelvollista jälkeä, kun antaa palaa sen kummemmin miettimättä! Minäkin änkytin välillä ja menin lopussa sekaisin, mutta julkaisin sen silti. En ole ihan varma, voinko jakaa sen täällä. Kaiketi, mutta varmistan asian huomenna!

Tässä on nyt linkki siihen eilen tekemääni videoon KuumaTVT -hankkeen DreamBroker- sivuilla. Onko teistä lukijoista jollain kokemusta DreamBroker'ista? Tai jollain muulla välineellä tehdyistä pienistä videoista, joilla yritetään opettaa jokin juttu? Kommentoikaa!
 
 

tiistai 28. toukokuuta 2013

GoogleSketchUp ja Paint

 Tiistai-päivä takana. Aurinko paistoi koko ajan ja töissä alkoi olla vähän epätodellista. Luokka on jo siivottu, oppilaiden pulpeteissa ei ole kuin tänään tehnyt paperilennokit ja opettajakin on jo vähän lomatunnelmissa.

Aamupäivällä olimme harjoitelleet kevätkirkon virsiä ja dataprojektori oli päällä. Annoin oppilaille luvan tulla tekemään varjokuvia ja avasin siihen alle netistäkin sivun, jossa oli hyviä esimerkkejä. Välillä jokainen kävi vuorollaan näyttämässä muille jonkin kuvan, välillä taas kaikki yrittivät yhdessä rysyssä saada omaa varjoaan näkyviin.


 
 
Ruoan jälkeen kuudesluokkalaiset tulivat vastaamaan KivaKoulu-kyselyyn. Jälleen osa joutui odottamaan, koska koneita on vain kymmenen. Onneksi vastaaminen ei vienyt yhdeltä oppilaalta kuin noin kymmenen minuuttia. Minun oppilaani tekivät kuutosten open luona hienoja paperilennokkeja. Lennätämme niitä huomenna yhdessä.
 
Iltapäivällä neljäsluokkalaisilla oli tämän kevään viimeinen tunti minun kanssani. Loppuviikolla luokilla on vain oman luokanopettajan tunteja. Tosin meillä on vaikka mitä poikkeuksellista tulossa vielä. Lukujärjestyksessä oli kuvaamataitoa, mutta emme enää aloittaneet uutta työtä, vaan annoin oppilaiden mennä tietokoneille. Minulla on luokkani sivulla koottuna erilaisia linkkejä sellaisille sivuille, jonne saa tunnilla mennä.
 
Yksi oppilas alkoi kuitenkin muistella sen ohjelman nimeä, jolla sai luotua hienoja rakennelmia. Se olikin koneille asennettu GoogleSketchUp! Ja tekivätpä oppilaat hienoja juttuja. Tämä ensimmäinen poika oli todella taitava. Hän sijoitti rakennuksensa loppujen lopuksi Googlen karttaan omaan kotikyläänsä. Minulla ei ole aavistustakaan, miten se tehdään. Sovimme jo, että hän toimii ensi lukuvuonna oppilasagenttina ja neuvoo tarvittaessa tämän ohjelman suhteen meitä koulun aikuisiakin.
 


 
 



 
 
Toiset oppilaat taas pyysivät saada piirtää Paint'illä. He ovat tehneet sitä ennenkin ja osaavat luoda todella upeita, sarjakuvamaisia hahmoja. 


Tästä piirros alkoi:

 

 


 Ja tällainen siitä tuli. Huomaa varjot!

  

Tässä vielä toinen Paint'illä tehty kuva:

 


Ja muutama oppilas pelasi pareittain Fireboy and Watergirl -peliä.



 
 
 
 
 
 
Juttelin muuten puhelimessa KuumaTVT-asioista äsken ja tuli puheeksi Mediapolku -hanke. Käväisin sivuilla ja innostuin kovasti. Olin kyllä kuullut asiasta ennenkin, mutta en kunnolla tutustunut. Hienosti selitettyjä kokonaisuuksia. Katsokaapa sieltä Arkisto-kohdasta!