Kirjoitan tässä blogissa ajatuksiani tieto-ja viestintätekniikan käytöstä koulussa ja saatan kommentoida jotain muitakin tätä sivuavia aiheita. Tosin kaikenlaiset muutkin oppimista tukevat, minulle uudet menetelmät ovat saaneet täällä palstatilaa! Toivottavasti löydät käyttökelpoisia ideoita itsellesi! Tervetuloa!
lauantai 31. elokuuta 2013
Tietotekniikkaa tunti viikossa?
Minä työskentelen pienellä, viiden opettajan alakoululla. Meillä on vähän alle 100 oppilasta ja 15 oppilasverkossa olevaa pc-konetta. Neljässä luokkahuoneessa on yksi tietokone, johon on on liitetty dokumenttikamera ja dataprojektori. Viidennessä luokassa ovat loput koneet, eli se on tavallaan atk-luokka. Tosin se on myös minun luokkani kotiluokka. Vanhassa kiinteistössä on suurehkoja luokkatiloja ja minulla on vähän oppilaita. Mahdumme hyvin!
Minä olen ollut enenevässä määrin innostunut tvt:n käytöstä opetuksessa jo vuosia. Olenkin ollut onnekas, koska oppilaillani on ollut suora pääsy koneille. Olen jo vuosien ajan myös suunnitellut muiden luokkien tuntejani niin, että hyödynnämme tieto- ja viestintätekniikkaa. Enkä ole toki ainoa opettaja koulullamme, joka ajattelee näin.
Tänä lukuvuonna halusimme varmistaa, että kaikki koulumme oppilaat pääsevät säännöllisesti oppimaan tietokoneen käyttöä ja harjoittelemaan erilaisia sovelluksia. Lukujärjestystä tehdessä minulle järjestettiin jokaiselta luokalta 1-6 yksi viikkotunti äidinkieltä, joka korvamerkittiin tvt:ksi. Olin tästä innoissani, mutta sitten sattui silmiini opetusneuvos Asko Lipon kommentti: "Sitten on kouluja, joissa oppilaalla on vain yhden tai kahden tunnin ajan viikossa mahdollisuus hyödyntää teknologiaa opiskelussa."
No, on Asko Lipon puheessa tietysti pointti. Mutta enpä anna sen nyt masentaa. Nykytilanne on jo huomattava parannus muutaman vuoden takaiseen. Ja olen luottavainen sen suhteen, että etsimällä sisältöjä luokan muusta opetuksesta, integroituvat nämä yksittäiset tunnit kuitenkin hyvin kokonaisopetukseen.
Tämän blogin yläpalkista pääsee tutustumaan luokkakohtaisiin kokemuksiin.
tiistai 27. elokuuta 2013
KuumaTVT:stä
Olen ollut iltapäivän Heurekassa KuumaTVT-hankkeen agentti-koulutuksessa. Ei ole kyse mistään salamyhkäisestä, vaan siitä, että alueen opettajien joukosta on taas saatu kokoon edustava joukko tvt:stä innostuneita opettajia, jotka ovat halukkaita jakamaan osaamistaan kouluilla lähikoulutusten muodossa.
Olemme kuulleet jo toteutetuista koulutuksista, tutustuneet toisiimme ja ainakin minä olen innostunut. Minulla on toki paljon kokemusta kouluttamisesta eTwinning-hankkeen parissa, mutta tälläinen koululle sijoittuva "rautalankakoulutus" on uusi konsepti. Täällä oppii itsekin lisää, paljon uusia linkkejä on lisättynä suosikkeihin.
Uskon vahvasti jakamiseen. Ei se ole millään lailla minulta tai oppilailtani pois, jos joku toinen opettaja minun avullani rohkaistuu tai oppii kokeilemaan jotain uutta. Me kaikki voisimme joskus vilkaista ympärillemme ja huomata, että lähellä on joku, jolle neuvoa jotain. Ja usein voisi varmaankin tarkistaa myös omia asenteitaan sen suhteen, että osaa pyytää ja vastaanottaa apua. Eikä pidä unohtaa oppilaita! He osaavat vaikka mitä!

maanantai 12. elokuuta 2013
Koulu alkaa!
Takana on hyvä ja innostava suunnittelupäivä kollegoiden kanssa. Meillä on Ohkolan koululla todella hyvin yhteentoimiva porukka, mistä ei voi olla kuin hyvin onnellinen.
Kaikki perusjutut ovat nyt valmiina. Kirjat pinoissa, kynät, kumit ja vihkot laskettuina valmiina jaettavaksi jne. Luokan seinät ammottavat tyhjyyttään, mutta on hienoa alkaa täyttää niitä neljäsluokkalaisten kanssa yhdessä.
Vähän jännittää tuleva tietotekniikka-rupeama. Viikkotunti tvt:tä luokilla 1-6 kullakin. Jokaiselle luokalle pitäisi saada opetettua juuri heidän ikäluokalleen ja ryhmälleen sopivalla tavalla oleelliset asiat. Näyttää siltä, että saan avustajan näille tunneille mukaan, mikä on erityisesti pienempien kohdalla tarpeen. Tietokoneita on vain kymmenen, lapsia aina noin puolitoista-kaksinkertainen määrä, luokasta riippuen. Suurimmalla luokallamme on 19 oppilasta, pienimmällä 12.
Olen suunnitellut, että kaikilla luokilla opetellaan ja harjoitellaan ensinnäkin Word'in käyttöä. Ja Paint. Excel varmaan kakkosista ylöspäin. PowerPoint luultavasti kaikilla. Kaikki tulevat tekemään jotain elokuvaa tai vastaavaa. Pienimmät ottavat kuvia digikameralla. Animaatioita tehdään. Lahtelaisen Renkomäen koulun Youtube -kanavalla on muuten paljon hyviä esimerkkejä. Meillä on Ohkolassa pitkä historia erilaisten käsikirjoitettujen, juonellisten lyhytelokuvien tekemisessä, joten isommat pääsevät taas käymään läpi koko elokuvan teon kaaren.
Saamme ehkä joksikin aikaa käyttöömme iPadeja. Se onkin minullekin sitten ihan uusi maailma. Jos editoimme elokuvia tietokoneilla, käytämme MovieMaker -ohjelmaa. Jos taas padeilla, siellä onkin sitten ihan omat, hienot elokuvaohjelmat, näin olen ymmärtänyt!
Ja tietysti netti on pullollaan vaikka mitä! Pelaamme pelejä, etsimme tietoa, otamme yhteyksiä ympäri maailmaan jne.
Kaikesta tästä tulen raportoimaan uudessa blogissa Luokanopettajat ja tietotekniikka, jossa kanssani on muitakin innokkaita luokanopettajia kirjoittamassa kokemuksistaan tieto- ja viestintätekniikasta eri alakoulun luokilla. Tässä blogissa jatkan yleisluontoisempaa pohdintaa koulumaailman ihmeellisyyksistä.

lauantai 10. elokuuta 2013
Uusi blogi!
Mahtavaa! Olin jo keväällä ajatellut, että haluaisin ruveta kirjoittamaan tarkemmin, mitä olen puuhaillut eri luokka-asteella opiskelevien lasten kanssa tietokoneiden, videoinnin jne. parissa. Siis juttuja tieto- ja viestintätekniikasta niin, että kokemukset löytyvät ko. luokan sivulta . Nyt on löytynyt jo kaksi muutakin samoista asioista innostunutta opettajaa ja lisääkin toivon löytyvän! Tämän blogin yläreunassa on kohta "Kokemuksia eri luokka-asteilta". Se vie uuteen blogiin, jossa meitä kirjoittajia on useampi.
Odotan innolla tätä uutta vaihetta blogi-kirjoittajana. Jatkan tässä blogissa yleisempien asioiden käsittelyä, mutta siirrän selvät luokkakokemukset uusille luokka-aste -kohtaisille sivuille. Jossain vaiheessa, kun materiaalia alkaa (toivottavasti) olla jo paljon, on helpompi löytää ideoita, kun jako on tällainen. Tämä on ainakin ajatukseni.
Nyt on sitten viimeinen kesäloman viikonloppu. Monta työhön liittyvää roolia täytyy taas saada toimimaan yhdessä. Olen luokanopettaja, Mäntsälän alakoulujen tvt-koordinaattori taas tauon jälkeen, eTwinning-kouluttaja ja vielä vahvasti mukana KuumaTVT-hankkeessa.
En mitenkään tietoisesti silloin vuosia sitten päättänyt suuntautua tietotekniikkaan, mutta näin tässä vain on käynyt. Olen toisaalta hyvin innostunut käsillä tekemisestä, käsitöistä, kuvaamataidosta ja sellaisesta. Pysyy tasapaino asioissa...

keskiviikko 7. elokuuta 2013
Kesäloman viimeinen viikko
Kävin tänään koululla pitkästä aikaa. No, itseasiassa vietin siellä pari tuntia kolmisen viikkoa sitten, kun vein työläppärini päivittymään kunnan hallintoverkkoon.
Nyt vietin hetken luokassa. Seinät ovat paljaat, pulpetit ja tasot tyhjiä. Kovasti tulee taas eloa seinien sisälle ensi viikolla. Me Mäntsälässä aloitamme koulun tiistaina 13.8.
Avasin kaikki tietokoneet, mutta eivät ne lähteneet kesän jäljiltä ruksuttamaan mitään päivityksiä. Samat laitteet ovat paikoillaan, yleensä kesän aikana on muutama liisattu (näyttää hassulta) kone mennyt vaihtoon, mutta nyt ei ollut millään lähdön aika.
Ensimmäisellä kouluviikolla kukin luokanopettaja opettaa vain omaa luokkaansa, joten varsinainen tvt-opetus muille luokille alkaa vasta toisella viikolla. Minulla on siis yksi viikkotunti koulumme jokaiselta kuudelta luokalta merkitty tvt-tunniksi. Äidinkieltä ne ovat virallisesti. Luulen ainakin nyt vielä ehtiväni, muistavani ja jaksavani kirjata tänne blogiin luokkakohtaisesti mitä heidän tvt-tunnillaan teimme. Saa nähdä! Teen parhaani!
KuumaTVT-hankekin on käynnistymässä taas loman jälkeen. Minä olen toisena opettajana koordinoimassa etä-ja videokoulutuspilottia, jossa pyritään opettamaan ja innostamaan opettajia ensinnäkin jakamaan tvt-osaamistaan tekemällä lyhyitä videoita DreamBrokerin sivuilla ja jakamalla niitä sitten muille Kuuma-alueen opettajille ja toisaalta käyttämään videoita omaan kehittymiseensä ja myös opetukseen. KuumaTVT-hankkeessa on myös monia muita hienoja pilotteja taas alkamassa.
Hyvää työvuotta kaikille!

torstai 11. heinäkuuta 2013
Uusia, luokkakohtaisia sivuja
Vähän on kesäflunssainen olo. Vietän tässä vähän aikaa tietokoneen ääressä. Tein äsken jo valmiiksi jokaiselle luokka-asteelle oman sivun tänne blogiin. Kuten olen kertonut aiemmin, minulla on tulevana lukuvuonna jokaiselta koulumme luokka-asteelta yksi tunti viikossa korvamerkittyä tvt-opetusta.
Yritän jaksaa kirjata tänne blogiin, mitä teen minkäkin luokan kanssa. Blogi tulee siltä osin toimimaan minulle itsellenikin päiväkirjana tulevia lukuvuosia varten. Ja toivottavasti muistiinpanoistani on apua ja hyötyä muille. Nyt tietyn vuosiluokan opettaja voi helpommin löytää sopivia materiaaleja omaan opetukseensa.
Hyvää kesän jatkoa kaikille!

tiistai 2. heinäkuuta 2013
Skotlannin kouluvierailusta
Kesäloma on kestänyt jo kesäkuun. Paljon on koettu.
Koulumaailmaan liittyy perheeni Skotlannin lomalla tapahtunut kouluvierailu. Olen tutustunut jo vuosia sitten eTwinning-projektien myötä skotlantilaiseen opettajaan Michael Purvesiin. Hän lomailee vuosittain Suomessa perheineen ja olemme tavanneet meillä kotona, heidän vuokramökillään ja myös seminaareissa ympäri Eurooppaan. Nyt me vierailimme vuorostamme heillä. Perheiden kesken vietettyjen hienojen hetkien lisäksi me vietimme aamupäivän Michaelin koululla Yester Primary School.
Heillä oli juuri vierailupäivänämme liikuntapäivä ulkona. Sää oli pilvinen, mutta se ei haitannut.
Suurella nurmikentällä oli muistaakseni 13 rastia. Samat lapset kiersivät saman opettajan kanssa ne kaikki läpi. Uusi, innokas liikunnanopettaja oli tehnyt rastiselostukset jokaiselle opettajalle. Paperipinoa plärättiin aina, kun siirryttiin uuteen paikkaan. Aiemmin heillä on yksi opettaja hoitanut samaa rastia koko päivän, nyt siis jokainen opettajakin kiersi jokaisella rastilla.
Kaikissa ryhmissä oli lapsia jokaiselta luokalta. Nuorimmat upposivat kokonaan säkkihyppelyn säkkeihin.
Vierailemissani luokissa oli urheilun väsyttämiä oppilaita. Heillä oli pöydät pulpettien sijaan. Seinät on peitetty erilaisilla suurilla väripapereilla ja oppilaiden töillä. Oppilaat olivat hyvin kiinnostuneita minusta, Suomesta ja koululaitoksestamme. Viittasin heidän opettajaansa sanomalla "Michael", mikä herätti hilpeyttä ja minua evästettiinkin siitä, että siellä hän on oppilaille "Mr Purves", eivätkä lapset edes tiedä hänen etunimeään.
Alempien luokkien luokkahuone.
Näkymä opettajanhuoneeseen.
Lisää alaluokkalaisten luokkahuoneista otettuja kuvia:
Kieltenopettaja oli rakentanut luokkaansa italialaisen kahvilan, jossa oppilaat harjoittelivat italiaa.
Viikon "tähteä" ei kai ollut valittu sillä viikolla.
Koulun vanhimpien, eli 13-vuotiaiden luokkatila. Menossa draamatunti.
Oppilaat "tilaavat" maksullisen lounaan etukäteen. Opettaja jakaa ennen ruokailua oppilaille rannekkeet, jotka kertovat minkä annoksen hän on varannut.
Lounas maksetttiin rehtorille.
Oppilaat hoitavat koulun takana olevaa kasvimaata.

Jätimme puolenpäivän jälkeen koulun opettajineen taaksemme ja lähdimme uimaan merenrantaan! Hieno ja kiinnostava vierailu! Kiitos! Thank you!

Yksi rasteista oli lepopiste. Siellä juotiin mehua ja syötiin vesimelonia ja porkkanaa. Kiva rasti loppupäässä, mutta hassu niille, jotka aloittivat koko touhun siltä.
Kaikissa ryhmissä oli lapsia jokaiselta luokalta. Nuorimmat upposivat kokonaan säkkihyppelyn säkkeihin.
Vierailemissani luokissa oli urheilun väsyttämiä oppilaita. Heillä oli pöydät pulpettien sijaan. Seinät on peitetty erilaisilla suurilla väripapereilla ja oppilaiden töillä. Oppilaat olivat hyvin kiinnostuneita minusta, Suomesta ja koululaitoksestamme. Viittasin heidän opettajaansa sanomalla "Michael", mikä herätti hilpeyttä ja minua evästettiinkin siitä, että siellä hän on oppilaille "Mr Purves", eivätkä lapset edes tiedä hänen etunimeään.
Liikuntahalli oli siisti. Normaaleina päivinä osa oppilaista ruokailee näyttämöllä.
Alempien luokkien luokkahuone.
Näkymä opettajanhuoneeseen.
Opettajanhuoneen seinästä tuli suoraan kiehuvaa vettä tässä teenjuojien luvatussa maassa. Kahvikupposta ei vieras saanut, mutta höyryävän mukillisen teetä!
Henkilökunnan kuvat olivat näkyvillä.
Kieltenopettaja oli rakentanut luokkaansa italialaisen kahvilan, jossa oppilaat harjoittelivat italiaa.
Viikon "tähteä" ei kai ollut valittu sillä viikolla.
Koulun kirjastotila:
Koulun vanhimpien, eli 13-vuotiaiden luokkatila. Menossa draamatunti.
Monet oppilastyöt olivat hyvin samankaltaisia kuin mitä olen teettänyt Suomessa. Esillepanoon oli panostettu.
Tauon jälkeen päivä jatkui pihalla. Lounas oli urheilupäivän vuoksi poikkeuksellisesti ulkona.
Oppilaat "tilaavat" maksullisen lounaan etukäteen. Opettaja jakaa ennen ruokailua oppilaille rannekkeet, jotka kertovat minkä annoksen hän on varannut.
Meille oli varattu hot dog'it, sen merkkinä keltainen ranneke.
Lounas maksetttiin rehtorille.
Keittolan naiset jakoivat ruokaa koulun seinän vieressä.
Lounas nautittiin nurmikolla istuen. Hot dog'in lisäksi oli saanut ottaa salaatteja ja juotavaa.
Oppilaat hoitavat koulun takana olevaa kasvimaata.
Koulun etupihan asfalttiin oli maalattu liikennekaupunki.
Jätimme puolenpäivän jälkeen koulun opettajineen taaksemme ja lähdimme uimaan merenrantaan! Hieno ja kiinnostava vierailu! Kiitos! Thank you!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)