keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Oho, on jo kevät!

Hui, mihin ihmeeseen tämä talvi hurahti? Koko ajan on ollut aikamoinen kiire ja monia asioita mielessä, mutta en silti ole tajunnut, että edellinen blogikirjoitus on lokakuulta.

Koulussamme on eletty tavallista arkea. Tietotekniikka on ollut mukana jo hyvin arkisella ja käytännönläheisellä tavalla. Ehkä senkin vuoksi on tuntunut siltä, ettei mitään varsinaista kirjoittamisen aihetta tällä saralla ole tapahtunut.

Menen huomenna jälleen kouluttajaksi KuumaPOP -tapahtumaan, Hyvinkäälle tällä kertaa. Olen ollut muuten puhumassa joka ikisessä KuumaPOP:ssa alusta alkaen. Ensimmäinen kerta oli lokakuussa 2013 Haarajoella Järvenpäässä, seuraava huhtikuussa 2014 Nurmijärvellä. Marraskuussa 2014 tapahtuma toteutui Kirkkonummella ja seuraavana keväänä sitten meillä Mäntsälässä. Viime syksynä KuumaPOP toteutui Sipoossa ja nyt siis Hyvinkäällä.

KuumaPOP:sta on jotenkin tullut tuttu puolivuosittain toteutuva juttu elämässäni. Ja työpajoihini on aina ilmoittautunut mukavasti väkeä, joten mikäs sinne on mennessä!

Aiheenani huomenna ovat jälleen "Luokanopettajan tietotekniikka" ja "Elokuvia alakoulussa".  Olen päivitellyt esityksiäni tässä viime päivinä, koska taas on molempiin aiheisiin on tullut uutta kerrottavaa. Toivottavasti joku tämän blogitekstin lukijoista ilmestyy huomenna paikalle!

Jotain uutta olemme muuten kuitenkin kokeilleet.Testasimme Operaatio maailmaperintö -peliä pari päivää sitten viitoskuutosten voimin.




Peli soveltuu alakoulua ajatellen varmaankin juuri näille isoimmille. Siinä oli aika paljon luettavaa ja tekstit vaihtuivat tiheään. Emme ehtineet pelata peliä läpi, mutta monta tasoa kuitenkin. En ollut perehtynyt ennakolta kunnolla opettajan ohjeisiin, mutta pelituokion jälkeen opin, että olisin voinut etukäteen poistaa muutamat peliviikot pelistä, jolloin koko juttu olisi edennyt nopeammin.

Pelin sivulla kerrotaan näin:

"Operaatio maailmanperintö on yhteistoiminnallinen oppimispeli maailmanperinnöstä yli 12-vuotiaille. Pelissä avaruuden muukalaiset haluavat purkaa Maa-planeetan ja siirtää ihmiset asumaan muualle. Koska sotilaalliset keinot eivät auta, täytyy pelaajien käyttää vaikuttamistaitojaan ja löytää keskustelujen ja Suomen maailmanperintökohteiden vierailuiden kautta perusteluja, jotka muuttavat muukalaisten mielen. Kukaan pelaaja ei pysty löytämään kaikkea maapallon ja ihmisten kulttuurien pelastamiseen tarvittavaa tietoa yksin, vaan pelaajien on toimittava yhdessä ja autettava toisiaan voittaakseen. Oikeat perustelut myös vaihtuvat jokaisessa pelissä, joten pelaajat joutuvat miettimään ihmisen perintöä ja sen merkitystä monista eri näkökulmista."

Yläkouluun varmaan tosi hyvä juttu!

Peli on vähän samantyyppinen kuin Saarella-peli. Tässäkin kaikki ovat samassa opettajan perustamassa pelissä. Loin alussa pelin. Kun oppilaat tulivat tuohon pelin yleisosoitteeseen, heidän näytöillään näkyi vain minun luomani peli. Se kaiketi tarkoitti sitä, ettei kukaan muu missään muualla pelannut samaan aikaan tätä peliä. Kun oppilaat sitten klikkasivat luomani pelin nimeä, pääsin omalla näytölläni hyväksymään heidät mukaan. 

Noin puolet oppilaista viittasi, kun kysyin, kuinka moni haluaisi joskus pelata uudelleen. Pienemmällä porukalla ja paremmalla ajalla!


Toinen viime aikoina kokeiltu uusi juttu on fysiikka-kemian opiskelu ryhmätöinä. 

Jaoin kuudennen luokan kolmeen osaan (luokka on pieni, noin neljä oppilasta jokaisessa ryhmässä). 

Kukin ryhmä sai yhden oppikirjan kappaleen kopion. Aiheet olivat "Uudistuvat luonnonvarat", "Uudistumattomat luonnonvarat" sekä "Säästä energiaa". Kopioon oli mahdollista tehdä merkintöjä ja alleviivauksia.

Jokaisen ryhmän piti noin 20 minuutin aikana suunnitella ja videoida 3 minuutin mittainen video, jossa kerrotaan kappaleen pääasiat.



Seuraavaksi iPadit kiersivät seuraavalle ryhmälle, samoin se alkuperäinen oppikirjan aukeaman kopio.


Ryhmät katsoivat toisen ryhmän tekemän videon ja lukivat tarvittaessa myös lisää monisteesta.


Ryhmien piti seuraavaksi laatia isolle paperille ajatuskartta videon tietojen perusteella.






En ottanut viimeisestä vaiheesta kuvia. Siinä ajatuskartta, iPad ja moniste kiersivät seuraavaan ryhmään. Jokainen ryhmä sai siis tässä vaiheessa kolmannen aihepiirin käsiteltäväkseen. Tehtävänä oli laatia suullinen esitys. Se esitettiin seuraavana aamuna ensin omalle luokalle ja sitten vuorotellen naapuriluokan kolmosille.

Oppilaat olivat tyytyväisen oloisia tähän uuteen työtapaan. Jokainen varmaankin oppi perusasiat ja innokkaimmat voivat aina laajentaa osaamistaan lukemalla kirjan tekstit paremmin, etsimällä tietoa muualta tai katsomalla Edisoniin keräämiäni, aiheeseen liittyviä oppimisvideoita. 

Jokainen viitoskuutonen muuten työstää juuri nyt kunnon PowerPoint -esitelmää hänelle valitusta maantiedon tai biologian aiheesta. Kuutoset käsittelevät Australiaa ja Oseaniaa, viitoset suomalaisia eläimiä ja kevään edistymistä.


Tänne meille kotiin on muuten hankittu teinipojalleni erilaista Arduino-sälää. Olen itsekin aika innostunut.


Koulussa kolmasluokkalaiset tekivät sarjakuvat, ihan perussovelluksilla tietokoneella. Suunnittelu ruutupaperille, kuusi erillistä kuvaa Paint-ohjelmalla, kuvien tuonti Wordiin ja siellä puhekuplat ja tekstiruudut paikalleen. Hienoja tuli!



Luokassani kävi maaliskuussa muuten ryhmä opettajia monesta Euroopan maasta. He olivat tutustumassa tablettien hyödyntämiseen opetuksessa.

Sovin etukäteen, että kuutoseni haastattelevat englanniksi vieraitamme. Kysymykset mietittiin ja sitten haastatteluja harjoiteltiin omien luokkatoverien kanssa.


Vierailupäivänä ulkomaiset opettajat jakaantuivat kotimaansa mukaan ryhmiin ja oppilaani esittivät hienosti kysymyksensä. Kuvaus hoitui iPadeilla.


Luokassa oppilaat editoivat pikapikaa iMoviella haastattelut vieraiden ihmetellessä vieressä. Minä tietty ylpeänä opettajana mukana...


Oppilaani saivat jälleen hienon kokemuksen ja ainakin palautteesta päätellen myös vierailijat olivat tyytyväisiä. 


Vierailun aikana oppilaani myös koodasivat tietokoneilla ja iPadeilla. Ekaluokkalaisetkin tulivat tvt-tunnilleen suoraan ruokailusta, joten he ennättivät ihastuttaa vieraat taidoillaan ja ennakkoluulottomuudellaan.

Ensi viikolla muuten kaikki luokat esittelevät yhteisessä vappuriehassamme iPadeillä tehtyjä tuotoksia. Sieltä on tulossa vaikka mitä, kuten tänään opettajankokouksessa totesimme. Olen ylpeä kollegoistani!

Tälläistä Ohkolan koulun tvt-rintamalla...