Kesäloma on alkanut! Olen vararehtori, mutta pienellä koululla minulla on opettajan työajat, eli lomalla ollaan! Kohta lähdemme YO-juhliin iloitsemaan kahden nuoren ihmisen kanssa heidän hienosta saavutuksestaan.
Toivotan kaikille blogini lukijoille hyvää ja aurinkoista kesää! Kirjoittelen mahdollisesti satunnaisesti kesälläkin, mutta tiiviiimmin taas syyslukukauden alettua.
Terveisin Sari
Kirjoitan tässä blogissa ajatuksiani tieto-ja viestintätekniikan käytöstä koulussa ja saatan kommentoida jotain muitakin tätä sivuavia aiheita. Tosin kaikenlaiset muutkin oppimista tukevat, minulle uudet menetelmät ovat saaneet täällä palstatilaa! Toivottavasti löydät käyttökelpoisia ideoita itsellesi! Tervetuloa!
lauantai 1. kesäkuuta 2013
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
Suvivirsi ja muuta videointia
Kevään viimeinen kouluviikko etenee kovaa vauhtia. Allekirjoitin jo todistukset, joten voiton puolella ollaan!
Harjoittelimme kakkosluokkalaisten kanssa virsiä perjantaista kevätkirkko varten. Naapuriluokan opettaja keksi siinä kesken kaiken, että olisipa mukavaa, jos olisimme tajunneet videoida Suvivirren ja laittaa sen sitten koulun nettisivulle vanhemmille näkyviin. Mietin hetken. Koulun videokamera oli käytössä muualla. Kaivoin iPhone'eni käsilaukusta ja annoin sen toisen opettajan käteen. Oppilaat kuoroasetukseen. Tuli tehtyä alkeellinen virhe, kuvasimme ikkunan edessä, joten tausta on kirkkaan valkoinen ja oppilaiden kasvot vähän varjossa. Mutta ei se mitään!
Minä istuin pianon taakse, toinen opettaja kuvasi ja oppilaat lauluivat. Äänityskin hoidettiin ihan vain sillä puhelimella. Videon laatu on vähintäänkin hyvä. Latasin sen saman tien puhelimesta tietokoneelle, saman tien Youtubeen ja sitten upotuskoodilla koulun Pedanet-sivulle (teksti-moduuliin). Idean saamisesta meni noin 20 minuuttia siihen, kun video oli jo esillä.
Ja tässä se on teidänkin katsottavaksenne:

Olen jo pitkään ihaillut lahtelaisella Renkomäen koululla tehtyjä videoita. Heillä on Youtubessa oma kanava. Meillä Ohkolassa on tehty jo pitkään oppilaiden käsikirjoittamia videoita, mutta emme me ole edes ajatelleet niiden julkaisua missään koulun ulkopuolella. Nyt on alkanut tuntua siltä, että oppilaiden työ saa ansaitsemaansa arvostusta, jos se pääsee laajempaan jakeluun. Tulevana lukuvuonna teemme varmasti paljon videoita ja animaatioita.
Olen julkaissut jonkin verran meilläkin tehtyjä videoita joko Vimeossa tai Youtubessa. Tein tänään Youtubeen oman profiilin koulullemme ja alan tästä lähin julkaista koulun juttuja siellä, en enää oman profiilini kautta. Jotkut opettajat kyllä pitävät Vimeota parempana. Ilmainen versio on vähän hidas, joutuu odottamaan videon ilmestymistä julkisuuteen noin tunnin. Muuten se on kyllä hyvä.
KuumaTVT-hankeeseen liittyen osallistuin oppituntien jälkeen Googlen Hangout'iin, jossa suunnittelimme tulevan lukuvuoden tavoitteita. Minun tehtävänäni yhdessä toisen opettajan kanssa on organisoida videoiden käyttöä opettajien täydennyskoulutuksessa ja opetuksessa. Tarkoitus on houkutella suuri joukko opettajia tekemään pieniä videoita Dream Broker'illa ja jakamaan niitä sitten muille Kuuma-kuntien opettajille. Tein jo itse yhden videon, vähän harjoitusmielessä. Selitän siinä, miten Tux Paint -piirustusohjelma toimii. Ei videon nauhoittamista pidä ottaa liian vakavasti! Joskus voi suunnitella hirveästi ja käyttää editoimiseen paljon aikaa, mutta usein saa ihan kelvollista jälkeä, kun antaa palaa sen kummemmin miettimättä! Minäkin änkytin välillä ja menin lopussa sekaisin, mutta julkaisin sen silti. En ole ihan varma, voinko jakaa sen täällä. Kaiketi, mutta varmistan asian huomenna!
Tässä on nyt linkki siihen eilen tekemääni videoon KuumaTVT -hankkeen DreamBroker- sivuilla. Onko teistä lukijoista jollain kokemusta DreamBroker'ista? Tai jollain muulla välineellä tehdyistä pienistä videoista, joilla yritetään opettaa jokin juttu? Kommentoikaa!

Tunnisteet:
dream broker,
editointi,
elokuva,
hangout,
iphone,
kevät,
kuuma-kunta,
musiikki,
ohkolan koulu,
renkomäen koulu,
suvivirsi,
tux paint,
video,
videointi,
vimeo,
virsi,
youtube
tiistai 28. toukokuuta 2013
GoogleSketchUp ja Paint
Tiistai-päivä takana. Aurinko paistoi koko ajan ja töissä alkoi olla vähän epätodellista. Luokka on jo siivottu, oppilaiden pulpeteissa ei ole kuin tänään tehnyt paperilennokit ja opettajakin on jo vähän lomatunnelmissa.
Aamupäivällä olimme harjoitelleet kevätkirkon virsiä ja dataprojektori oli päällä. Annoin oppilaille luvan tulla tekemään varjokuvia ja avasin siihen alle netistäkin sivun, jossa oli hyviä esimerkkejä. Välillä jokainen kävi vuorollaan näyttämässä muille jonkin kuvan, välillä taas kaikki yrittivät yhdessä rysyssä saada omaa varjoaan näkyviin.
Tästä piirros alkoi:
Ja tällainen siitä tuli. Huomaa varjot!
Tässä vielä toinen Paint'illä tehty kuva:
Ja muutama oppilas pelasi pareittain Fireboy and Watergirl -peliä.

Ruoan jälkeen kuudesluokkalaiset tulivat vastaamaan KivaKoulu-kyselyyn. Jälleen osa joutui odottamaan, koska koneita on vain kymmenen. Onneksi vastaaminen ei vienyt yhdeltä oppilaalta kuin noin kymmenen minuuttia. Minun oppilaani tekivät kuutosten open luona hienoja paperilennokkeja. Lennätämme niitä huomenna yhdessä.
Iltapäivällä neljäsluokkalaisilla oli tämän kevään viimeinen tunti minun kanssani. Loppuviikolla luokilla on vain oman luokanopettajan tunteja. Tosin meillä on vaikka mitä poikkeuksellista tulossa vielä. Lukujärjestyksessä oli kuvaamataitoa, mutta emme enää aloittaneet uutta työtä, vaan annoin oppilaiden mennä tietokoneille. Minulla on luokkani sivulla koottuna erilaisia linkkejä sellaisille sivuille, jonne saa tunnilla mennä.
Yksi oppilas alkoi kuitenkin muistella sen ohjelman nimeä, jolla sai luotua hienoja rakennelmia. Se olikin koneille asennettu GoogleSketchUp! Ja tekivätpä oppilaat hienoja juttuja. Tämä ensimmäinen poika oli todella taitava. Hän sijoitti rakennuksensa loppujen lopuksi Googlen karttaan omaan kotikyläänsä. Minulla ei ole aavistustakaan, miten se tehdään. Sovimme jo, että hän toimii ensi lukuvuonna oppilasagenttina ja neuvoo tarvittaessa tämän ohjelman suhteen meitä koulun aikuisiakin.
Toiset oppilaat taas pyysivät saada piirtää Paint'illä. He ovat tehneet sitä ennenkin ja osaavat luoda todella upeita, sarjakuvamaisia hahmoja.
Tästä piirros alkoi:
Ja tällainen siitä tuli. Huomaa varjot!
Tässä vielä toinen Paint'illä tehty kuva:
Ja muutama oppilas pelasi pareittain Fireboy and Watergirl -peliä.
Juttelin muuten puhelimessa KuumaTVT-asioista äsken ja tuli puheeksi Mediapolku -hanke. Käväisin sivuilla ja innostuin kovasti. Olin kyllä kuullut asiasta ennenkin, mutta en kunnolla tutustunut. Hienosti selitettyjä kokonaisuuksia. Katsokaapa sieltä Arkisto-kohdasta!
maanantai 27. toukokuuta 2013
Viimeinen kouluviikko ennen kesälomaa
Tänään jonottaessani oppilaiden keskellä ruokalan linjastolla tuli outo olo. Nyt on tosiaankin jo tämän lukuvuoden viimeinen kouluviikko.
Meiltä oli yksi opettaja oppilaineen tänään luokkaretkellä. Hän opettaa yleensä teknisiä töitä maanantai-aamuisin minun luokalleni ja minä hänen oppilaitaan yhdessä toisen kollegamme kanssa. Me kaksi emme nyt kuitenkaan lähteneet teknisen työn luokkaan työkalujen keskelle, varsinkin kun kaikki työt ovat valmiina. Oppilaat olivat ihan tyytyväisinä tietokoneella pelaamassa pareittain vuorotellen Sumdogia. Jotkut olivat Lastenkirkon sivuilla. Eipä sitä näin viimeisinä päivinä oikein jaksa tehdä mitään korkealentoisempaa.
Kahdella seuraavalla tunnilla kaksi koulumme muuta luokkaa tuli meidän luokkaamme tekemään KivaKoulu -hankkeen lähtötilanne-kyselyä tietokoneilla. Meillä on aina otettu kiusaamisen ehkäisy ja -käsittely vakavasti, mutta KivaKoulu Ohkolan koulusta tuli vasta hiljattain. Materiaali vaikuttaa hyvältä.
Minä olin omien oppilaitteni kanssa hienotunteisesti evakossa, kyselyssähän on tärkeää voida vastata anonyymisti. Kolmasluokkalaiset vastasivat kyselyyn omalta osaltaan jo viime viikolla.
Luin kolmosille loppuun Susikoira Roi -kirjan. Jaksoivat kuunnella monta lukua, sen verran jännittävä kirjan juoni on. Kirja on minun omani, sisäkannessa olevan päivämäärän perusteella olen lukenut sen kolmannen luokan syksyllä. Jännittävää lukea se nyt samanikäisille oppilaille. Vähän tuli ääneen lukiessa siistittyä 70-luvun kieltä. Anteeksi, Jorma Kurvinen!

torstai 23. toukokuuta 2013
Kevätjuhlaa ja muuta mukavaa
Tänä iltana oli koulullamme kevätjuhlat. Aamulla oli siis kenraaliharjoituksen aika. Sekä viimeiset harjoitukset että varsinainen juhla onnistuivat hienosti. Minä säestin kuoron laulut. Hyvin lauloivat. Yksi esityskappaleista oli eTwinning-projekti Schoolovision2013 -kisan kilpailulaulu "Jos lapset päättää vois". Salia koristivat Garden full of spring flowers -projektin kukat, 35 maasta meille lähetetyt. Aivan mahtavaa, tietotekniikan mahdollistamaa kansainvälisyyttä!
Lounaan jälkeen oli tämän kevään viimeisen Skype-puhelun aika, siis ranskalaisten ystäviemme kanssa. He lauloivat meille tekemänsä laulun, me lauloimme "Jos lapset päättää vois". Tulipa vielä yksi harjoituskerta ennen illan juhlaa. Kaikki lapset kävivät vielä pikaisesti kameran edessä sanomassa "bye,bye" ja lopussa vielä kumpikin luokka heilutti toisilleen hyvän kesän toivotuksia. Olivat muuten ranskalaiset aika kateellisia, kun kuulivat, että meillä alkaa kesäloma ihan pian. Heillä vasta heinäkuun alussa. Tosin kouluun paluukin tapahtuu meillä aikaisemmin.
Pari kuudesluokkalaista tuli taas editoimaan elokuvaansa ja he saivat sen nyt valmiiksi. Täytyy huomenna tallentaa se heille elokuvaksi, nyt se on vasta projektina elokuvatyökalussa.
Tokaluokkalaiset olivat myös koneilla tänään ja kokeilivat Sumdog'ia. Vaikuttivat innostuneilta, kun käväisin hakemassa luokkaan unohtuneen kirjan. Luen kolmosille ääneen kirjaa nimeltä "Legenda maailman tuhmimmasta pojasta". Uppoaa poikavaltaiseen luokkaan, kuuntelevat hiiskumatta, välillä naurahtavat.
Saa nähdä, miten aktiivinen olen tämän blogin kirjoittamisessa kesän aikana. En ota asiasta stressiä, mutta saatan hyvinkin kirjoitella, jos löydän jotain kiinnostavaa ajatellen ensi lukuvuotta.
Kevätjuhlasta vielä. Pianon lamppu oli unohtunut, joten me pianoa vuorotellen soittaneet valaisimme nuotteja puhelimen taskulampulla. Hätä keinot keksii.

tiistai 21. toukokuuta 2013
Google Hangout: Be Smart on Air #3
Osallistuin tänään tässä iltasella Google Hangout'iin, jossa aiheena oli turvallisuus Internetissä. Keskustelemassa Niilo Alhovaara Ruotsista ja minä.
lauantai 18. toukokuuta 2013
Loppukevään juttuja
Koulussa on tyypillinen loppukevään tohina. Teen aina elokuussa suunnitelman siitä, mitä opetan milläkin viikolla lukuvuoden aikana. Vuosien kokemuksen jälkeen olen oppinut jättämään 3-4 viimeistä viikkoa melko tyhjäksi, korkeintaan suunnitelmassa mainitaan matematiikan kertaussivuja tai englannin viimeisiä, kesäsuunnitelmiin keskittyviä kappaleita. Usein opettajan kalenteria keväällä selaillessa tulee kuitenkin tunne, että joudun keksimään viimeisiin päiviin hurjasti täytettä. Mutta sama juttu joka vuosi: viimeiset pari-kolme viikkoa hurahtavat valtavalla vauhdilla ja päivät täyttyvät kaikenlaisella kuin itsestään.
Perjantaina oli jännittävä päivä. Kello 11 Suomen aikaa alkoi Flashmeeting, jossa selvisi Schoolovision2013 -laulukilpailun tulos. Meillä Ohkolan koululla oli vähän harmittava tilanne sikäli, että kello 11.30 alkoi koulun pihassa Sirkus Siriuksen esitys koulumme kaukaloon pystytetyssä sirkusteltassa. Oppilaat ennättivät siis katsoa lähetystä valkokankaalta vain parikymmentä minuuttia. Mutta he olivat mukana alun tervehdyksessä heiluttamassa takanani (aika 1:15 lähetyksessä). Lapset lähtivät avustajan ja muiden opettajien kanssa sirkukseen ja minä odotin, kunnes oli Suomen vuoro antaa pisteet (24:08).

Ei tullut menestystä, ei. Voittajakoulu löytyi Israelista, hieno esitys! Kaikki hyvin pärjänneet videot vaikuttavat ammattilaisten tekemiltä ja ovat todella laadukkaita. Mehän teimme videon kokonaan omin voimin. Sijoitus oli 31. Kilpailijoita oli loppujen lopuksi 37. Että näin. Mielestäni tämä oli kuitenkin mukava ja hyvin opettavainen projekti. Ensi lukuvuoden suhteen täytyy tehdä päätöksiä. Yritämmekö saada apua vaikka jostain elokuva-alan oppilaitoksesta? Mikä kappale? Joku kansainvälisesti tunnettu suomalainen hittibiisi? Laulukieleksi englanti?
Kolmasluokkalaiset jatkoivat Sumdog -matikkapelin pelaamista.
Olen todella tyytyväinen peliin. Tehtäviä on monentasoisia ja -tyyppisiä. Oppilaat pitävät tosi paljon! Luokkakaverit esimerkiksi pelasivat vierekkäin tennistä keskenään kilpaillen. Nopeammin oikein vastannut sai pelissä syötän läpi. Ja heti uusi peli edellisen jälkeen. Oppilaat keksivät itse, miten pääsee kutsumaan juuri tietyn oppilaan samaan peliin kanssaan.
Opettajan profiilissa näen koko ajan, mitä peliä oppilas pelaa ja miten hän menestyy siinä. Voin siis valvoa, jos joku ei ota hommaa tosissaan ja valikoi vastauksia miten sattuu. Tai jos peli on oikeasti vaikea, sitten osaan neuvoa oikeassa asiassa. Opettajan näkymässä voin myös avata tai sulkea kaupan. Peleistä kertyy "kolikoita", joilla saa sitten vaikkapa muokattua hahmonsa ulkoasua. Avaan kaupan aina vähäksi aikaa, mutta en koko tunniksi, ettei pääpaino mene shoppailuun. Ostosmahdollisuus on kuitenkin hyvin motivoivaa ja kannustaa pelaamaan (=harjoittelemaan matematiikkaa) mahdollisimman paljon.
Tässä muutamia kuvia:
Jakolaskua ja murtolukuja:
Yhteenlaskua:
Vähennyslaskuja:
Suurin?
Kerroin jokin aika siitä, että pidin kuudesluokkalaisille tiiviin opetustuokion Windowsin elokuvatyökalun käyttämisestä. Kuutoset olivat kukin käsikirjoittaneet oman opettajansa johdolla oman elokuvan. Sitten he olivat äänestäneet mielestään parhaan, joka kuvattiin ja esitetään viimeisellä viikolla.
Hämmästelin suu auki voittanutta kuvakäsikirjoitusta. Aivan mahtavaa työtä! Hyvä Siiri! Ja hienoa opetusta myös kuutosten opettajalta!
Tämä kuudesluokkalainen on nyt työstänyt elokuvaansa välillä minun luokassani, välillä omassaan. Sekä elokuvaleikkeet että keskeneräinen elokuvatiedosto on talletettuna oppilasverkon verkkoasemaan, joten ne voi avata millä tahansa oppilasverkon koneella. Hienoa työtä kerrassaan! Lahjakkaita oppilaita meillä!
Kirjoitin jokunen päivä sitten myös muutamasta viidesluokkalaisesta, jotka muokkasivat pyöräelokuvaa avullani. He eivät silloin muistaneet, mihin he olivat videota lähettämässä. Kyseessä on Fillarifilmi, Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Artun valtakunnallinen videokilpailu 12-20 -vuotiaille. Nämä meidän nippanappa 12-vuotiaat ovat siis kovassa seurassa. Hienoa työtä tytöiltä! Voittaja julkistetaan 13.6.
Vielä yksi juttu tulee mieleen. Koulumme kakkoset, kolmoset ja neloset esittävät ensi viikolla koulun kevätjuhlassa kolme laulua. Keksin äänittää musiikintunnilla laulut Audacityllä ja soittaa sitten heti ryhmälle. He kuuntelivat korvat höröllä ja keksivät itse, missä kohtaa sanat kuulostivat vähän puuroiselta. Lauloimme sitten äänityksen mukana ja sitten taas pianon säestyksellä. Monta toistoa, mutta oppilaat eivät tylsiintyneet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)