perjantai 31. heinäkuuta 2015

Koodausta oppimaan

Kesäloma on loppupuolellaan ja ajatukset alkavat kiertää työhön liittyvien asioiden ympärillä. Minulle on tosin aina ollut haasteellista erottaa työ- ja muu elämä toisistaan, koska olen niin kiinnostunut monenlaisista asioista ja hyödynnän erilaisissa yhteyksissä löytämiäni juttuja sekä kotona että koulussa.

Olen menossa ensi viikolla kolmeksi päiväksi Helsinkiin Kiinnostaako koodaus? -koulutukseen. Se toteutetaan Innokas-verkoston ja Helsingin yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitoksen yhteistyönä. 

Olen erityisen innostunut siitä, että koulutukseen on tulossa sekä ala- että yläkoulun opettajia. Hienoa päästä keskustelemaan ja jakamaan kokemuksia. Ohjelman mukaan koulutukseen sisältyy myös paljon toiminnallisuutta. Scratch ja Scratch Jr. ovat periaatteessa tutut ennestään, mutta odotan oppivani paljon lisää ja saavani ideoita niiden hyödyntämiseen. Opetan alkavana lukuvuonna 5.-6. -yhdysluokkaa ja toivon osaavani neuvoa oppilaitani tekemään pelejä tms. 

Legorobotiikka on uutta ja jännittävää. Ja pelillisyys opetuksessa on aina hieno juttu! Ops:sta puhuminen ja sen ymmärtäminen on tärkeää ja tuo minulle varmasti uutta ymmärrystä viemään asiaa eteenpäinkin. 


Jaa-a. Mielenkiintoinen koulutus, uskoisin. Kerron lisää myöhemmin!

Tässä vielä kopio kurssin esitteestä:
"Tervetuloa innostumaan ohjelmoinnin opetuksesta! Koulutus toteutetaan kolmen päivän mittaisena kokonaisuutena, jonka aikana ohjataan opettajia ohjelmoinnin opettamiseen vuoden 2016 opetussuunnitelman mukaisesti. Koulutuspäivien aikana käsitellään toiminnallisesti ohjelmoinnin opetusta luokkien 1-6 ja luokkien 7-9 näkökulmista. Koulutus rakentuu ala- ja yläkoulun opettajien yhteisistä kokonaisuuksista. Koulutuksen aikana kartoitetaan opettajien tarpeita ja haasteita ohjelmoinnin opettamiseen liittyen. Kartoituksen tuloksia hyödynnetään keväällä 2016 järjestettävän kaikille avoimen ohjelmoinnin opettamiseen liittyvän verkkokurssin suunnittelussa ja toteutuksessa. Koulutus toteutetaan yhteistyössä Innokas-verkoston ja Helsingin yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitoksen kanssa."

torstai 7. toukokuuta 2015

Ohjeita Ohkolan koulun koulutulokkaille

Kolme vuotta sitten toin ITK-päiviltä tuliaisiksi idean tehdä opastusvideo uusille koulutulokkaille. Ryhdyimme Ohkolan koululla tuumasta toimeen. Ekaluokkalaiset miettivät, mitä ohjeita seuraavana syksynä koulunsa aloittaville uusille ykkösille olisi syytä antaa. Luokanopettaja keräsi ideat, minä käsikirjoitin jutun ja hoidin organisoinnin. Viidesluokkalaiset koulukummit kuvasivat vuorotellen yhdellä digivideokameralla. Minä editoin iltatöinä.

Tässä tulokkaiden ohjevideo vuosimallia 2013:

 
Silloin kaksi vuotta sitten olimme melkoisen tohkeissamme tästä videota ja se sai paljon positiivista palautetta.
 
Seuraava lukuvuosi alkoi ja uusien ekaluokkalaisten kuultiin supisevan esimerkiksi näin: "Ei saa juosta käytävällä, se oli siinä videolla!" tai "Kädet on pestävä hyvin, videolla sanottiin niin". Huoltajat kertoivat videota katsotun joissain kodeissa kesän aikana uudelleen ja uudelleen. Se oli vähentänyt koulunaloituksen mukanaan tuomaa jännitystä.
 
No, lukuvuosi jatkui ja jossain vaiheessa ykkösen oppilaat tulivat kysymään, onko jo aika aloittaa uuden ohjevideon teko. Me aikuiset pohdimme, onko niitä syytä tehdä kahta, mutta niin paljon pieniä näyttelijöitä poltteli päästä esiintymään, että työhön ryhdyttiin toisen kerran. Viidesluokkalaiset toimivat taas kuvaajina. Tällä kertaa ekaluokkalaiset suunnittelivat kohtauksia siltä pohjalta, että mitä viime videolla näkynyttä pitäisi laittaa uuteenkin versioon ja mitä ihan uutta olisi lisättävä.
 
Tässä ohjevideo vuodelta 2014:
 
 
 
Loppumetreillä tuli kiire tutustumispäivän lähestyessä, mutta ihan hyvä tuostakin tuli. Tosin musiikki on uskomattoman jumputtavaa...
 
No, arvannette varmaan, miten kävi tänä vuonna. Ykkösten ope ja oppilaat lähestyivät taas minua ja kysyivät videon tekomahdollisuudesta. Tottahan toki siihen taas ryhdyttiin. Tälläkin kertaa ideat tulivat ykkösten opettajalta, joka oli kirjoittanut oppilaidensa ideat ylös. Seuraavaksi otin ideapaperista kopioita ja lähetin viidesluokkalaiset päättämään keskenään, ketkä kuvaavat ja mitä. He myös miettivät, ketkä ekaluokkalaiset esiintyvät missäkin kohtauksessa. Hyvin sujui!
 
Valitsimme kuvausajaksi sellaisen tunnin, jolloin ykkösillä oli oma ope ja resurssiopettaja yhtä aikaa. Koulunkäyntiavustaja taas oli valmiiksi minun tunnillani. Meitä oli siis neljä aikuista valvomassa kuvaamista. Melkein kaikki materiaali saatiin kuvattua minipadeilla yhdessä oppitunnissa. Ainoastaan ruokailuohjeet piti kuvata seuraavana päivänä.
 
Viidesluokkalaiset "raakaeditoivat" materiaalin viimeisellä tunnilla ja valitut leikkeet jaettiin airdropilla yhdelle laitteelle. Tytöt olivat ennättäneet jo kirjoitella iMoviessa tekstejäkin leikkeiden alle. Liitin kaikki muut videonpätkät heidän projektiinsa ja kirjoittelin loput ohjeet. Minä kuvasin vielä koululaisia pihalla heiluttelemassa kameralle ja henkilökuntaa hymyilemässä luottamusta herättävästi...
 
Tänään ykköset äänittivät ohjeet videoon. Koulunkäyntiavusta valvoi muita sillä välin, kun aina yksi oppilas lausui kuuluvasti vuorossa olevan vuorosanan suoraan iMovie-ohjelmaan. Helppoa kuin mikä!
 
Laskin vielä joidenkin videoleikkeiden äänenvoimakkuutta ja toisaalta myös nostin jonkun hiljaa puhuneen lapsen puheenvuoron kuuluvammaksi. Katselin koko videon pari kertaa läpi yrittäen huomata mahdolliset virheet. Yksi sinne jäi, yksi teksti puuttuu, muttaa antaa olla!
 
Tässä on tänä iltana valmistunut vuoden 2015 opastusvideo:
 
 

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Esitykseni KuumaPOP -tapahtumassa Mäntsälässä 23.4.2015

Mäntsälässä on huomenna 23.4.2015 neljäs KuumaPOP -tapahtuma. Aiemmat on järjestetty Haarajoella, Nurmijärvellä ja Kirkkonummella. Olen ollut joka kerta kouluttajana, puhumassa siitä, mitä tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvää me käytännössä olemme tehneet Ohkolan koulussa.
 
Nyt puhun kotirintamalla ja jotenkin jännittää jopa enemmän kuin ensimmäisessä tapahtumassa. Olenhan minä toki pitänyt kymmeniä koulutuksia, lähinnä eTwinningistä, mutta ei tämä siltikään mitään rutiinia ole.
 
Toivottavasti onnistun innostamaan uusia opettajia kokeilemaan jotain uutta!
 
Kello 15-16 aiheenani on "Opetustyössäni käyttämäni tietokonesovellukset". Olen vielä maininnut, etten tällä kertaa puhu iPad-sovelluksista, vaan nimenomaan tietokoneista. Laitteille ladattuja tai netissä käytettäviä juttuja. Alla on siihen liittyvä esitys, jota tuskin ennätän käydä kokonaan läpi 55 minuutissa. Työpajat alkavat aina tasalta (paitsi puolitoista tuntia kestävät), joten siirtymiin ja kahvikupilliseen täytyy varata pieni tovi.
 
 

Tietotekniikkaa ohkolan koululla from Sari Auramo
 
 
Kello 16-17 ja 17-18 pidän kaksi samansisältöistä työpajaa, joissa puhun laajemmin koulullamme käytetyistä työtavoista, käytänteistä ja tuloksista. Osa ilmoittautuneista on tulossa sekä ensimmäiseen, että jompaankumpaan näistä jälkimmäisistä pajoista. Vähän on päällekkäisyyttä, mutta lähestymistapa on kuitenkin erilainen. Toinen esitys löytyy tästä alta:


 
 
Jos ennätät lukea tämän jo tänään keskiviikkona tai vaikka torstai-aamuna ja asut jossain Mäntsälän lähiseuduilla, hyppää autoon tai junaan ja tule iltapäiväksi Mäntsälän lukiolle! Ilmoittautuneita on hyvin, mutta joukkoon mahtuu! Kuten tapahtuman sivulla sanotaan:
 
"Hei, KuumaPopin ilmoittautuminen on nyt suljettu. Jos et ehtinyt ilmoittautua niin voit saapua kuitenkin paikalle. Voit osallistua jokaiseen pajaan, joissa ovi on avoinna. Tervetuloa mukaan!"

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Koodaamista - ITK-terveisiä

Huh, juuri päättyi esitykseni ITK-päivien teemaseminaarissa Apua! Koodaus tulee!.

Minulta oli pyydetty puheenvuoroa siitä, mitä keinoja ja sovelluksia oikeasti olemme käyttäneet koodaamisen opetteluun.

Olin etukäteen tehnyt pienen esityksen.

Se löytyy täältä:

http://www.slideshare.net/mobile/sariauramo/koodaamista-ohkolan-koululla

Yritän osata upottaa tuon tänne myöhemmin.

Lisää tekstiä tulee myöhemmin!

lauantai 17. tammikuuta 2015

eTwinning - käytännön kansainvälisyyttä uuden OPS:n hengessä


eTwinning täyttää 10 vuotta

Minä olen ollut mukana reilut 9 vuotta, melko alkumetreiltä siis. 

Mutta mistä ihmeestä oikein puhun?



eTwinning käynnistyi vuonna 2005 Euroopan komission eLearning-ohjelman päähankkeena. Alunperin tavoitteena oli käsittääkseni löytää Euroopasta 6000 opettajaa, jotka alkaisivat toteuttaa erilaisia projekteja oppilaidensa kanssa hyödyntäen internettiä. Nykyään rekisteröityneitä käyttäjiä on noin 288 000 ja projekteja on lähes 5500 kahden tai useamman koulun välillä. Yhteensä projekteja on ollut melkein 40 000. Vuodesta 2014 eTwinning on ollut kiinteä osa EU:n koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelmaa Erasmus+.


Tuo kaikki kuulostaa hienolta. Mutta hienointa eTwinningistä on se, mitä tapahtuu koulun tasolla. eTwinning tarjoaa portaalin, josta löytyy valtavasti valmiita ideoita koulujen kansainvälisiin projekteihin. Rekisteröityminen on ilmaista, nopeaa, eikä velvoita mihinkään. Rekisteröityneenä pääset käyttämään omaa työpöytääsi, desktop, josta löytyy muun muassa portaalin kumppaninhakusivu, jossa on jatkuvasti satoja pyyntöjä liittyä projekteihin. Voit tietenkin myös itse jättää ilmoituksen, jos olet keksinyt hyvän idean projektiin.


Itse projekti voi olla missä muodossa tahansa. Kumppanikouluja voi olla vain kaksi tai vaikka sata. Osallistuvat opettajat suunnittelevat oppilaidensa kanssa projektin, joka voi liittyä ihan mihin vain. Toki niin, että se ainakin sivuaa opetussuunnitelmaa. 


Minun projektieni joukossa on monia sellaisia, joissa olemme laulaneet erilaisia lauluja.  Usein on jaettu tietoa omasta maasta ja alueesta. Pienet oppilaat ovat piirtäneet ja värittäneet perhosia, kukkia ja lintuja, jotka on lähetetty muihin maihin. Eri ikäiset oppilaat ovat puhuneet säännöllisiä Skype-puheluita toiseen maahan. Ihan mahtavaa englannin opettelua! Olemme videoineet, miten Mölkkyä pelataan. Reseptejä on vaihdettu ja kokeiltu. Monena vuonna, tämä mukaanlukien, olemme rakentaneet ja videoineet hienon ketjureaktion. 


Joskus projektikumppaneita on ollut vain yksi, tyypillisesti 3-5. Jossain postikorttiprojekteissa on tainnut olla yli 70 osallistujakoulua. Ainoat kulut näistä kaikista projekteistani ovat postikuluja, koska välillä on kiva lähettää jotain ihan oikeaa kumppanikouluihin, eikä vain jakaa kuvia internetissä.





eTwinning tarjoaa rekisteröidyille eTwinning-projekteille alustan nimeltä Twinspace. Projektin alustana voi olla myös mikä tahansa muukin verkkosivu. Itse olen toteuttanut joitain projektejani Peda.netin sivulla tai Bloggerissa. On myös mahdollista yhdistää erilaisia verkkosovelluksia, kunhan on valittu jokin alusta, johon linkit ja tiedostot kootaan. Oppilaat voivat ikätasoisesti kirjoittaa tekstejä, ottaa ja editoida kuvia tai videoita, etsiä tietoa internetistä, puhua Skype-puheluita jne. Erilaisia äänestyksiä tai yhteisten tiedostojen kirjoittamista on nykyään helppoa toteuttaa. Mahdollisuuksia on rajattomasti!





Jos taas tietotekniikan käyttö ei motivoi tai onnistu jostain syystä, voidaan projekti suunnitella tapahtumaan toisin. Oppilaat voivat piirtää, kirjoittaa käsin, harjoitella lauluja, kokeilla leivontareseptejä.  Tämä kaikki voidaan tehdä ilman tietotekniikkaa. Ajatus on kuitenkin se, että jossain vaiheessa oppilaiden tuotokset muutetaan sähköisiksi kuvaamalla, skannaamalla, videoimalla tai äänittämällä ja nämä jaetaan verkon yli projektin muiden osanottajien kanssa. Mutta tämä malli vaatii vain jonkun (vaikka koulunkäyntiavustajan), joka osaa käyttää tietotekniikkaa. Kansainvälisen yhteistyön ei tarvitse kaatua siihen, ettei usko osaavansa upottaa videoita nettisivulle. Aina löytyy joku, joka osaa!





Ihanteellista on, jos oppilaat ovat mukana projektin suunnittelussa mahdollisimman aikaisin. Olen usein päättänyt yhdessä lasten kanssa, mistä maasta etsimme kumppaneita. Oppilaat ovat tehneet itse työjakoa projektin aikana. Joku osaa puhua englantia hyvin, toinen on hyvä piirtäjä, kolmas osaa etsiä tietoa.


Minulle on kertynyt näiden yhdeksän vuoden aikana nelisenkymmentä eTwinning-projektia. Se on määränä huima ja epätavallinen. Mutta se kertoo kuitenkin siitä, miten innostunut minä olen tästä, miten motivoivana ja hyödyllisenä olen nähnyt projektit oppilaiden näkökulmasta ja miten niiden toteuttaminen on mahdollista osana luokanopettajan työtä.


Erityisen ajankohtaisen eTwinnigistä tekee tuleva OPS2016.  Tiina Sarisalmi Orivedeltä on tehnyt ja jakanut Slidesharessa CC-lisenssillä hienon esityksen aiheenaan Tieto- ja viestintätekniikka uudessa OPS:ssa ja tulevaisuuden koulussa.  




eTwinning-projekteihin liittyy aina tavalla tai toisella myös tvt. Mutta korostan sitä, että ihan opettajan valitsemassa laajuudessa. eTwinning tarjoaa kuitenkin luontevan mahdollisuuden käyttää tekniikkaa hyödyksi ja toteuttaa sitä kautta OPS:ia. Puhumattakaan OPS:n kansainvälisyyttä käsittelevistä kohdista! Tästä voit lukea lisää blogista GLOPS - Kansainvälisyys, globaalikasvatus ja OPS.

Tiina Sarisalmi on paitsi monipuolinen opettaja ja monen hankkeen vastuuhenkilö, myös yksi meistä Suomen eTwinning-lähettiläistä. Meitä on kymmenkunta sellaista opettajaa tai opettajataustaista henkilöä, joita voi kutsua Opetushallituksen kustannuksella koulullenne tai kuntaanne kertomaan eTwinnigistä. Tässä voitte olla yhteydessä suoraan meihin tai Opetushallituksessa Yrjö Hyötyniemeen tai Mia Sandvikiin, etunimi.sukunimi@oph.fi.

Me lähettiläät pidämme myös yhteistä blogia nimeltään Luokkahuoneena Eurooppa - Med Europa som klassrum. Sieltä löydät tekstejämme koulutuksista, omista projekteistamme tai eTwinningin yleisistä asioista. Opetushallitus ylläpitää myös Suomen eTwinningin Facebook-sivua.


Käy ihmeessä rekisteröitymässä!  Tervetuloa mukaan eTwinningiin!



torstai 15. tammikuuta 2015

Matematiikkaa(ko)?

Minuun oltiin tuossa syksyn loppupuolella yhteydessä matematiikkalehti Solmusta. En ole yhtään sen kummemmin matematiikkaan suuntautunut luokanopettaja, vaikka aikoinaan luinkin ne yläasteen laajemmat matikkakurssit (vai miten niitä silloin kutsuttiin?) ja lukiossa olin laajan matikan ryhmässä. Mutta kuten sen aikainen opettajani voi todistaa, en loistanut taidollani yhtään. Taustalla oli haluni opiskella lääkäriksi. Mutta sille alalle en sitten suuntautunut, vaan itselleni mielestäni paljon paremmin sopivalle kasvatustieteen saralle.

Minua oli kuitenkin suositeltu, kun lehden toimimuksessa etsittiin luokanopettajaa, jolla olisi jotain sanottavaa ohjelmointiopetuksesta.

Kuten olen tässäkin blogissa kirjoittanut, olen pistänyt noin vuoden ajan oppilaani ajoittain kokeilemaan erilaisia tarjolla olevia koodausivustoja. En osaa itse koodata, mutta jonkinlainen perustaju näistä asioista kuitenkin on. Kun olin kauan sitten lukiossa, oli meillä jotain atk-tunnin nimellä kulkevia opintoja, joissa kirjoitettiin käskyjä ja loppuun "run" ja sitten jokin täplä vilkkui. Tämän enempää en niistä muista.

Näillä erilaisilla koodauksen perustaitoja harjoittavilla sivuilla pääsee kokeilemaan ohjelmointia niin, että pitää miettiä mihin järjestykseen laittaa sopivia käskyjä, jotta haluttu toiminto tapahtuu. Usein pääsee myös kurkkaamaan, miltä tämä näyttää koodikielellä.  Tuollainen käskyjen valinta ja järjestäminen on mielestäni hyvin kehittävää ja onkin ollut kiehtovaa seurata, kun alakoulun oppilaat miettivät otsa kurtussa näitä asioita. Ilo onnistumisesta on varsinkin haastavimmissa tehtävissä käsin kosketeltavaa. Olen itsekin ihmetellyt iltapäivän hurahtamista, kun olen halunnut saada sovelluksen hahmot tekemään vielä jotain.

En ole kuitenkaan ihan varma, mikä pointti tässä koko koodaustohinassa on. Pitäisikö jo alakoulun puolella alkaa opetella ihan koodauskieltä? Vai riittääkö tulevan ops:n toteuttamiseen tällaisten netistä löytyvien sovellusten käyttäminen pelillisesti? Jos riittää, ei tämä osa uutta opetussuunnitelmaa ole mikään ongelma. Oppilaat kyllä osaavat käyttää tarjolla olevia ohjelmia, kunhan opettaja osaa ne heille osoittaa. Mutta jotenkin tuntuu kuitenkin tarpeelliselta pohtia tätä koodaamista ja/tai ohjelmoimista (onko se ihan sama asia?) vähän syvemmin. Luulisin, että osa oppilaista pitää näitä juttuja mukavana ajanvietteenä. Osa miettii tosissaan ja heidän aivonsa saavat hyvää yleisjumppaa. Ja eiköhän löydy niitäkin, jotka osaavat jo kuudellella luokalla koodata jotain mullistavaa. Toivottavasti tälläisille tapauksille löytyy mielekästä tekemistä!

Ai niin, se matematiikkalehti Solmu. Kirjoitin pienen jutun ja se on nyt julkaistu heidän uusimmassa numerossaan. Tästä pääset lukemaan sen! Aikamoisessa seurassa tekstini siellä on, kaikenlaisten lukiouudistusten joukossa...

tiistai 18. marraskuuta 2014

Koodaamisesta, osa 2. Scratch!

Maanantaina koulumme viides- ja kuudesluokkalaiset kokeilivat koodaamista sovelluksella nimeltä Scratch. Olin napannut idean tähän juuri ennen kuutosten tvt-tunnin alkua Facebookista, kun aivot löivät tyhjää miettiessäni tunnin sisältöä. Olin kyllä kokeillut tätä joskus viime vuonna, mutta unohtanut sitten.


Ennätin kokeilla ihan lyhyesti sovellusta välitunnilla ja sainkin kissan siirtymään ruudun toiseen reunaan. Itselleni tyypillisesti uskaltauduin silti ottamaan sovelluksen käyttöön heti oppilaiden kanssa. He kuitenkin omaksuvat tällaisia asioita meitä aikuisia helpommin ja nopeammin. Enkä ollut väärässä, yrityksen ja erehdyksen kautta molemmat luokat tekivät hienoa koodiketjuja ja saivat valitsemansa hahmot tekemään mitä halusivat.


Erityisesti tytöt jaksoivat kokeilla ja yrittää kärsivällisesti. Toki myös moni pojista. Joillakin loppui yritteliäisyys pian ja he keskittyivät leikkimään sovelluksen äänillä. Mutta sen verran vaikuttavasti osa oppilaista osasi miettiä käskyketjuja, että voisin hyvin kuvitella heidän pystyvän koodaamaan monimutkaisiakin juttuja, jos he saisivat enemmän aikaa. Jotkut ilmoittivatkin tunnin päättyessä jatkavansa kotona. 

Tässä on vielä alla minun kahdessa välitunnissa tekemäni esitys. Valitsin siis taustan, lisäsin tuon koiran alunperin mukana olleen kissan kaveriksi ja sain ne liikkumaan ja ääntelemään haluamallani tavalla. Ei vielä mitään kovin hienoa, mutta olen silti tyytyväinen. Koukuttava juttu! Klikkaa vihreää lippua, niin esitys käynnistyy!



Löysin muuten äsken Avoinoppikirja.fi -sivustolta Matti Nelimarkan, Noora Vainion ja Nyyti Kinnusen julkaiseman oppaan ohjelmoinnin alkeista alakoululaisille ja heidän opettajilleen.  Opas on julkaistu avoimella CC-BY-SA-lisenssillä

Kiitos tekijöille! Opas on julkaistu pdf-muodossa ja ladattavissa sivulta. 

Alan olla hyvin innossani tästä(kin). Koodaamista ei tarvitse pelätä! Tämä on hauskaa ja motivoivaa ja sopivia sovelluksia löytyy ilmaiseksi netistä!