sunnuntai 17. elokuuta 2014

BYOD

Jatkan tässä BYOD (Bring Your Own Device eli Tuo oma laitteesi) -keskustelun pohtimista. Kirjoitin juuri kuudennen luokan tämän viikon tvt-tunnista, jolla sivuttiin aihetta.
 
Lapsiasianvaltuutettu otti juuri Helsingin Sanomien haastattelussa kannan, että "omia laitteita ei pitäisi tuoda kouluun". Tämä herätti aikamoisen keskusteluryöpyn sosiaalisessa mediassa. Tuodaanhan kouluun omat urheiluvälineet, oppilaat pyöräilevät kouluun eri hintaisilla polkupyörillä, vaatteita on kalliita ja edullisia jne. Onko siis järkeä kieltää omien laitteiden hyötykäyttö kaikilta vain sen vuoksi, että jollain oppilailla ei ole sellaisia.
Koulut kamppailevat jatkuvasti sen kanssa, että rajalliset rahavarat pitäisi jakaa monelle tarvitsevalle alueelle. Tietotekniikan hankinnat ovat suuria ja kalliita ja laitekanta vanhenee aina nopeasti. Valtaosa perheistä sen sijaan hankkii ainakin parin-kolmen vuoden välein uusia puhelimia tai padeja, ja älylaitteet ovat jo alakoulun nuorimpien käytössä.
 
Tämä kehityskulku on ollut nopeaa. Oma, nyt 22-vuotias esikoiseni sai aikoinaan kolmannella luokalla halvan peruskännykän ja senkin vain sen vuoksi, että hän alkoi kulkea itse suoraan koulusta linja-autolla soittotunnille. Kaksi vuotta nuorempi siskonsa sai sitten omansa muistaakseni jo toisella luokalla. Molemmilla oli vanhemmilla perityt peruspuhelimet. Silloin tunsin oloni vähän noloksi ja tunsin tarvetta selitellä tuttaville lastemme aikaista kännykän käyttöönottoikää.
 
Sen sijaan nyt 13- ja 14-vuotiaat poikamme aloittivat peruskoulun uusi kännykkä taskussa. Ja se tuntui silloin aivan luontevalta. Oli huojentavaa voida soittaa lapsensa puhelimeen ja varmistaa, että hän on oikeassa paikassa tekemässä sovittuja juttuja. Oma ajattelu oli muuttunut muutamassa vuodessa.
 
Ja näinhän useimmat muutkin vanhemmat ajattelevat.
 
Toisaalta ymmärrän täysin niitäkin, jotka ajattelevat, ettei alakoululainen tarvitse omaa puhelinta ainakaan ensimmäisinä kouluvuosina tai että riittää, kun sisarussarjan vanhimmalla alakoululaisella on puhelin repussaan.
 
Meillä kotonakin on pitäydytty siinä, että jos lapsemme hukkaa tai huolimattomuuttaan hajottaa puhelimensa, ei heti rynnätä kauppaan ostamaan uutta älypuhelinta, vaan sitten käytetään jonkin aikaa jotain perheen varastoon päätynyttä vanhaa puhelinta.
 
Mutta pakkohan on todeta, että useimmilla alakoululaisillakin on mukanaan älypuhelin ja monella myös joku pad. Jos koulun laitteet eivät riitä, onko sitten mitään huonoa siinä, että oppilas käyttää omaa laitettaan vaikka tiedonhankintaan?
 
Kuudesluokkalaisista jokainen pääsi tällä viikolla pelaamaan omaa Saarella-peliään, kun yksi pojista pelasi omalla padillaan. Tilanne oli täysin luonteva ja muut oppilaat olivat korkeintaan kiinnostuneita hänen laitteestaan. Eikä kenenkään tarvinnut istua parin kanssa pelaamassa.
 
Meidän koulullamme ei ole vielä langatonta verkkoa. En siinä tunnin alkusähellyksessä edes tajunnut ehdottaa, että jakaisin työkännykkäni verkon tämän oppilaan kanssa. Langaton verkko olisi todella tärkeä saada, kun ryhdytään käyttämään liikuteltavia laitteita, ovat ne sitten koulun tai oppilaiden. Kännykän verkko ei ole välttämättä kovin hyvä maaseudulla. Usein tuntuu, että olemme katveessa.
 
Edu.fi -sivulla pohdittiin tätä positiivisessa hengessä jo vuosi sitten.
 
"BYOD-strategian keskeiseksi eduksi on osoittautunut nimenomaan se, että infrastruktuurin omistajan tarvitsee investoida vain verkon ja palveluiden kehittämiseen, jolloin ne on varaa tehdä kunnolla, ja käyttäjät puolestaan investoivat omien mieltymystensä mukaisiin päätelaitteisiin, jolloin ne pysyvät vähintään yleisen hinta/laatu-kehityksen tasolla."
 
Olen ollut vielä itse arka kysymään huoltajilta mitä he ajattelevat tästä. Ehkä turhaan, vastaanotto voisi olla hyvinkin innokas ja hyväksyvä. Tässä onkin nyt sitten haastetta minulle!

Ei kommentteja: